Harmillisen usein yleisiä mielipiteitä seuratessa jää sellainen mielikuva, että suurelle osalle ihmisistä luonto ja sen asukkaat ovat pelkkä resurssi. Ikään kuin suuri tavaratalo josta käydään hakemassa se mikä on oman navanympäryksen kasvattamiseksi tarpeellista. Kun resurssi on käytetty loppuun, jätteet viskataan muun kuonan kanssa takaisin sinne mistä tulivat, ette ne saataisiin mahdollisimman nopeasti pois silmistä. Surullista kyllä, ajoittain tämän kaltaiseen ajatteluun sitä syyllistyy myös itse.

Ajoittain vastaan tulee kuitenkin niin uskomattomia esimerkkejä eläinten ja luonnon hämmästyttävyydestä, että omia arvoja on pakko muistaa tarkistaa. Yksi tällainen hämmästyttävä esimerkki on Bonobo-simpanssi nimeltään Kanzi. Tänään 31 vuotiaan Kanzin lempifilmi on pikkuapinasta saakka ollut elokuva nimeltään Quest for fire, joka kertoo ihmisen kamppailusta vangita tuli. Pitkäjänteisen opettelun tuloksena Kanzi on oppinut rakentamaan elokuvan oppien mukaan tulisijan risuista, sytyttämään nuotion tulitikuilla, ja paistamaan tulisijaa hyödyntäen pannulla pihvejä. Kun jälkiruo’aksi paistetut vaahtokarkit on paistettu Kanzi osaa myös sammuttaa tulisijan turvallisesti pullollisella vettä.

Tulenteon lisäksi noin 500 sanan sanavaraston omaava Kanzi on alkanut opettamaan tulen tekemistä myös muille laumansa simpansseille. Hämmästyttävintä on kuitenkin katsella Kanzin tulentekoa esittelevää kuvasarjaa. Ainakin minulle on vaikea mieltää kuvissa esiintyvä luontokappale yhdeksi eläimeksi muiden joukossa, jolla ei ole muuta kuin lihallista arvoa.

Kuvagalleria ja video Kanzista löytyy katsottavaksi osoitteesta Dailymail.co.uk

Edellinen artikkeliOnko ahteritunnistus ajonestolaitteiden tulevaisuus?
Seuraava artikkelimoottoripyöpäilijän airbag-puku on ilmapallo

3 KOMMENTIT

  1. No onneksi tietoisuus maailman epäkohdista on kasvamassa kovaa vauhtia ja maailma muuttumassa sitä mukaa yhä paremmaksi paikaksi elää sekä bonoboille että ihmiselle. Mutta sitä ennen jokaisen täytyy purkaa oma kulttuurisidonnainen ohjelmointinsa.

    Rohkene kyseenalaistaa (apina)kulttuurisi

  2. Ihmisen ja simpanssin perimästä 97,3 prosenttia on samaa.
    Mutta toisaalta pitää muistaa että ihmisen ja sienieläinten geeneistä lähes 70 prosenttia on samoja.

Comments are closed.