Muistan aikoinaan New Yorkin matkalla, kun sain dollarin, jossa oli leima, jossa oli web-osoite. Suuntasin osoitteeseen ja sinne voi syöttää setelin numeron ja tästä näki missä päin maailmaa setelin numero oli aiemmin syötetty järjestelmään. EuroBillTracker (EBT) on vastaava sivu euro-setelien seuraamiseen.

Eräs lukijamme otti yhteyttä ja toivoi että uutisoisimme tästä sivustosta, jotta saataisiin lisää setelinseuraajia. Hän kertoo seuraavaa:
”Itse rekisteröidyin joulun aikaan, ja osumia on nyt tullut 4 kappaletta. Osuma tarkoittaa siis sitä, että sama seteli syötetään tietokantaan uudelleen. Siitä sitten selviää setelin kulkema matka ja aika. Seteleitä olen lisännyt yhteensä 170. Huijaaminen on mahdotonta, koska toisten käyttäjien syöttämien seteleiden sarjanumerot eivät näy kokonaan.”
”Sivusto ei tavoittele mitään, vaan seteleitä lisätään koska se on hauskaa ja mielenkiintoista.”

Sivuston toimintaidea on juuri niin yksinkertainen ja intuitiivinen käyttöliittymältään kuin mitä tulisi ajatelleeksi.
Täältä pääsee seuraamaan: fi.eurobilltracker.com.

Alla kuva sivulla näytetystä statistiikasta:

Edellinen artikkeliAskel lähemmäksi elektronista sanomalehteä
Seuraava artikkeliSivettikissan elimistön tuotoksen juhlahetki: Kopi Luwak -kahvi

8 KOMMENTIT

  1. Itsekin tuolla jo kolmatta vuotta olen ja hauskaa on, osumia nyt yli 120

  2. ”Huijaaminen on mahdotonta, koska toisten käyttäjien syöttämien seteleiden sarjanumerot eivät näy kokonaan.”

    niin mutta ei niitä tarvikkaan tietää kun kirjottelee sattumanvaraisia numeroita…

  3. Ihan olisi mielenkiintoinen tuo, mutta kun nykyään tulee niin harvoin käytettyä käteistä.

  4. Jep, hurjan hieno palvelu kyllä, jos sattuu tuollaiset asiat kiinnostamaan. Keskustelufoorumi löytyy tuolta kanssa ja se on oikein mukava paikka josta löytyy lisätietoja jos jonkinlaisesta seteleihin liittyvästä asiasta.

    Sinne vaan omia seteleitä kirjaamaan, vaikka harvoin käteistä olisi niin voi se sillä yhdelläkin setelillä osua (tai sitten ei :D)

  5. Eikö tästä ollut vuoden sisään juttu jossain (paikallis)lehdessäkin?

  6. Mielenkiintoinen sivu ja itsekin on tuonne tullut kirjailtua seteleitä muutama vuotta 🙂

Comments are closed.