Voisi sanoa näin maallikkonakin että kun iPadit myydään USAssa käsistä, niin muidenkin tietokonevalmistajien kannattaisi vakavasti ottaa huomioon tämä uusi markkinarako, jota ei vielä muualla maailmassa ole täytetty. Engadget on saanut jostain haltuunsa kuvan, jossa näyttäisi olevan Dellin kaksi tablet-konetta. Streak-nimellä kulkevat laitteet ovat 7- ja 10-tuumaiset mitä ilmeisimmin toiminnaltaan hieman Applen tablettia vastaavia.

Huhut kertovat että pienempi näistä saapuisi kauppoihin 2010 loppupuolella ja suurempi 2011 alussa. Dell on ollut yhteydessä Engadgetiin näiden laitteiden uutisoinnin jälkeen ja ilmoittaa hieman harmaasti että ”Dell kehittää ja testaa jatkuvasti uusia laitteita, jotka hyödyntävät kannettavuutta. Emme ole ilmoittaneet uusista tuotteista emmekä kommentoi arveluja, huhuja tai ei-julkistettuja tuotteita.”

Mutta näinhän se toimii, että laitetaan hieman konseptikuvaa liikkeelle ja katsotaan reaktiot, jonka jälkeen kielletään kaikki, mutta jätetään kuitenkin asia avoimeksi. Olisihan tuollainen kiva tuossa sohvannurkalla, ja veikkaisin että muutaman vuoden kuluttua melko monessa kodissa Suomessakin selaillaan webbiä tabletista, vai mitä luulette?

Lähde: www.engadget.com (via dvice.com)

Edellinen artikkeliBring TIM!, kun aika on rahaa.
Seuraava artikkeliLCD ’Write Your Own Message’ Card on kortti joka tekee analogiasta bittejä mukamas