Hilavitukuttimessa on jo aiemmin kerrottu Picture Table -taulusta, joka toimi myös pöytänä tarpeen mukaan. Etenkin ahtaassa tilassa pöydän voisi kuvitella olevan elementissään. Samantapaiseen ideaan perustuu italialaisen Poradan suunnittelema pöytä.

Pöydillä on yksi merkittävä ero: sen sijaan, että Poradan pöytä toimisi sivussa olleessaan tauluna, toimittaa se peilin virkaa. Samalla pöydällä on siis kaksi ihan tarpeellista käyttötarkoitusta, eikä sitä heitetä sivuun vain tilaa viemästä. Toisaalta saattaahan taulullekin olla tarvetta, mutta uskoisin, että peilille on useammalla oikeata käyttöä kuin taululle.

Pöytä on varmasti hyvin käyttökelpoinen. Pienessä asunnossa ei koko aikaa halua pitää ruokapöytää esillä, vaikka juuri ja juuri tilaa löytyisikin. Toisaalta jos tulee isompi määrä vieraita ruokailemaan, on pöytätilalle kysyntää. Komeroon piilottamisen tarpeen puuttuminen ja helppo ripustus seinälle vieraiden lähdettyä ovat myös tervetulleita ominaisuuksia.

Lähteessämmekin pohditaan, miksi paremman näköiset huonekalut tyytyvät lähinnä vain olemaan yhtä käyttötarkoitusta varten. Tässä on oiva todistus siitä, että huonekalu voi toimittaa useampaa virkaa ja silti näyttää loistavalta.

(Born Richin kautta)

Edellinen artikkeliYdinreaktorin asennus Tverin kaupungissa Venäjällä
Seuraava artikkeliOnko Heavy Rain videopeli vai elokuva?