1920- ja 1930-luvut olivat kiinteää polttoainetta käyttävien rakettien kulta-aikaa Saksassa. Innostus raketteihin oli ymmärrettävästi suurta mm. sotilasilmailun saralla, sillä sitä pidettiin potentiaalisena seuraajana potkurikoneille. Kuten myöhemmin olemme voineet todeta, suihkumoottori osoittautui luotettavammaksi, turvallisemmaksi ja taloudellisemmaksi vaihtoehdoksi lentokoneiden voimanlähteenä.
Kiinnostus rakettimoottoreita kohtaan ei kuitenkaan jäänyt vain sotavoimien harrastukseksi, sillä myös esim. autonvalmistaja Opel innostui ajatuksesta rakettikäyttöisestä ralliautosta. Tuloksena oli kolmen kulkuneuvon Opel-Sander RAK-sarja, joilla suoritettiin 20-luvun lopulla useita näytösluontoisia testejä mm. markkinointi ja tutkimustarkoituksessa.
Ensimmäinen RAK 1 valmistui alkuvuodesta 1928 ja se perustui Opelin 4-PS-mallin kilpa-autoversioon, jolla oli saavutettu useita kilpailuvoittoja. Auto oli muuten alkuperäinen, mutta polttomoottori oli poistettu ja voimanlähteeksi oli vaihdettu Sanderin kehittämä rakettiyksikkö, 12 kiinteäpolttoaineista rakettia.
Rakettiyksikkö oli rakennettu auton perään ja sähkösytytys laukesi kuljettajan painaessa kaasupolkimen pohjaan. Vakauden lisäämiseksi auton runkoon oli lisäksi asennettu pienet siivekkeet, jotka painoivat auton moottorin puutteen vuoksi keventynyttä keulaa kohti maata. Auto saavutti testeissä 75 km/h huippunopeuden, mikä 1920-luvulla oli varsin hyvä suoritus.
Kuten vanha sanonta sanoo, niin nälkä kasvaa syödessä ja Opel esitteli maailmalle uuden entistä tehokkaamman RAK 2 nopeusennätysauton 23 toukokuuta 1928.
Opelin kilpa-auto 10/40 PS toimi RAK 2:n runkona ja vankempi rakenne mahdollisti sen, että rakettien määrä auton perässä voitiin tuplata. 24 rakettia, jotka sisälsivät yhteensä 120 kiloa räjähdysainetta antoivat autolle 6000 kilon työntövoiman ja ennakkoon auton arvioitiin saavuttavan 200 kilometrin tuntinopeuden.
Kolme minuuttia kestäneen testiajon aikana auto ylitti 200 km rajan kevyesti ja auton kyljissä olevat siivekkeet osoittautuivat auttamattomasti ali- mitoitetuiksi ja testikuljettajana toiminut Opelin perustajan pojanpoika Fritz von Opel (kuvassa), oli lähellä menettää ajoneuvon hallinnan. Hän onnistui kuitenkin pitämään ajokkinsa hallinnassa ja lopulliseksi huippu- nopeudeksi mitattiin 238 km/h ja von Opel ansaitsi saksalaislehdistön toimesta lempinimen Raketti-Fritz.
Myöhemmin Opelin innostus rakettimoottoreita kohtaan johti mm. rakettikäyttöisen lentokoneen syntyyn ja kiskoilla kulkevaan miehittämättömään RAK 3 rakettikelkkaan.
Opelin innostus ja uskaliaisuus rakettien käyttöön kalpeni kuitenkin esim. herrojen Max Hahn ja Oskar Tietz rinnalla. Nämä herrat testailivat 20-30 lukujen vaihteessa rakettimoottoreita polkupyöriin kiinnitettyinä.
Nämä oman aikansa rämäpäät kilpailivat keskenään rakettikäyttöisillä polkupyörillä ja nopeuksien kasvaessa, loukkaantumiset eivät olleet harvinaisia. Alla oleva kuva on maaliskuulta 1931, jolloin herra nimeltään Richter valmistautui testaamaan rakentamaansa rakettipyörää Avus kilparadalla Berliinissä.
Richter kiinnitti pyöräänsä 12 mustaruutirakettia ja poikkitangon alapuolella näkyvä valkoinen laatikko oli akku, jota käytettiin ohjaustangon vivulla sytyttämään raketit ajon aikana. Testiajo päättyi kuitenkin vähemmän hohdokkaasti kuin mies itse kuvitteli, sillä kun vauhtia oli n. 88 kilometriä tunnissa, Richter menetti pyöränsä hallinnan ja syöksyi ohjaustangon ylitse ojan pohjalle. Kuin ihmeen kaupalla mies selvisi onnettomuudesta mustelmilla ja ruhjeilla.
Yllämainittujen kaltaiset, jopa lapsenkaltaisella uteliaisuudella tehdyt viritelmät esim. polkupyörien parissa saattavat äkkiseltään tuntua tyhjänpäiväiseltä näpertelyltä. Mutta on muistettava että juuri heidän kaltaiset pioneerit ja taivaanrannan maalarit työllään edesauttoivat rakettiteknologian kehitystä ja se on johtanut myöhemmin toisen maailmansodan V2-raketeista aina avaruuslentoihin asti.
Lähteet: strangevehicles.greyfalcon.us