halo3-odst

Kyllä, tämä on totta.. Hilavitkutin.com arvoi uusimman Halo 3 ODST pelin.

Nyt on Chuck Norris vapautettu Master Chiefin puvun sisältä ja onkin aika todeta että suuressa sodassa on muitakin ihmisiä kuin herra Master Chief.  Halo 3 ODST on Halo sarjan uusin tulokas joka oli alunperin tarkoitettu Halo 3 pelin lisäosaksi, mutta materiaalin määrän kasvaessa muuttuikin lisäosa ihan täysiveriseksi peliksi. Ja hyvä niin.

Itse kampanjaa varten täytyi minun kutsua apuriksi hyvä ystäväni jonka kanssa peli on tänään koluttu läpi. Peli on pituudeltaan samaa luokkaa kuin aikaisemmatkin Halo-sarjan edustajat eli pelin voi mätkiä läpi noin kuudessa tai seitsämässä tunnissa. Tämä ei tarkoita että peli olisi lyhyt vaan sisältöä on paljon ja aina ei tarvitse juosta samantien uuden tehtävän kimppuun. Peli sijoittuu samoihin maisemiin kuin Halo 3 eli New Mombasa nimisen kaupungin kaduille.

ODST eli Orbital Drop Shock Troopers on iskujoukko jonka ensimmäinen tehtävä menee pieleen jo alusta saakka kun laskeutuminen tarkoitettuun kohteeseen epäonnistuu ja uudella kapteenillakin on omat tehtävät mielessään. Ryhmä hajantuu eri puolille New Mombasaa ja jokaisella on omat taistelunsa taisteltavana. Pelaaja astuu The Rookie nimisen kaverin saappaisiin jonka tehtävänä on löytää muut ryhmän jäsenet vieläpä mieluiten elossa.  Aloitin pelin pelaamisen aluksi yksin Heroic eli ”Hard” vaikeusasteella ja huomasin heti että nyt ollaan eri linjalla kuin aikaisemmissa Haloissa. Enää ei onnistunut hypyt vihollisen keskelle pyssyjen kaataessa porukkaa kuin heinää vaan nyt oikeasti loppui panokset ja henki lähti. Vasta noin viidenkymmenen kuoleman jälkeen tajusin luovuttaa ja vaihtaa taktiikkaa. Mielestäni loistava lisä peliin oli rambomaisuuden karsiminen jolla saadaan pelaajaa hieman maanpinnalle ja enemmän tunnelmaa.

Itse taisteluiden grafiikka oli jokseenkin tylsää. Mitään uutta ja mullistavaa ei yleisesti pelimaailmaan ole lisätty mutta itse pelinäkymä on mielestäni kehittynyt huomattavasti. Aseet vievät vähemmän  tilaa itse näkymästä ja pelaajan kypärä on kehittynyt paremmaksi. Ehdottomasti paras parannus on  mielestäni VISR näkymä jolloin pelaaja näkee pimeässä esineiden ja asioiden ääriviivat  paremmin. VISR osaa myös erottaa viholliset näyttämällä heidän ääriviivat punaisella ja huomata tärkeitä objekteja näyttämällä ne keltaisina. Tietenkin tälläinen ominaisuus helpottaa hieman taistelua mutta vain positiivisella tavalla ja varsinkin auringon heijastaessa tai pelatessa huonommalla telkkarilla on tämä ominaisuus erittäin hyvä.

Musiikki oli tuttuun Halo sarjan tapaan erittäin loistavaa ja tilanteeseen sopivaa. Varsinkin musiikilla tehostettiin huomattavasti pelin dramatiikkaa etsiessäsi uusia ystäviäsi pimeässä kaupungissa. Sähköiset suojakilven äänet on muutettu EKG:n piipitykseksi ja pelaajan voihkimiseksi kivusta joka  jälleen tuo sitä ihmismäisyyttä Master Chiefin tilalle. Uudet äänenvaimennetut aseet tuovat hieman enemmän taktista ja terävää aspektia peliin.

Peli on hyvää vastinetta rahallesen tarinan, mutta myös sen lisämateriaalin johdosta. Myyntipakkauksessa tulee pelilevyn lisäksi itsestään toimiva Halo 3 moninpeli levy joka sisältää alkuperäisen Halo 3:n moninpelimoodit mukaan lukien jo julkaistut Heroic-, Mythic- ja Legendary karttapaketit ja antaa siis oikeuden pelata muita verkkopelaajia vastaan vaikka sinulla ei alkuperäistä Halo 3:sta olisikaan.

Arvostelulle voi odottaa jatkoa noin viikon kuluttua jahka uusiin moninpeli ominaisuuksiin on tutustuttu tarkemmin.

Halo 3 ODST on julkaistu 22.09.2009  Xbox 360 konsolille. Ikäraja suositus 16

Edellinen artikkeliThe Happy Helmet Bike Camera Mount on pyöräilijän/kuvaajan unelmalaite
Seuraava artikkeliPikatestissä Hot Pack, eli kuinka kokkaat kuumaa leiriruokaa ilman keitintä tai nuotiota