Toisen maailmansodan jälkeen ajautuivat entiset sodanaikaiset liittolaiset, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto mm. ideologisten erimielisyyksien vuoksi kylmään sotaan. Kylmän sodan aikana eivät osapuolet kertaakaan päätyneet avoimeen sotaan toistensa välillä, mutta riski tähän oli olemassa.
Ydinsodan uhka mielessään neuvostoliittolaiset insinöörit pohtivat kuumeisesti, kuinka luotaisiin luotettava ja reaaliaikainen viestintäjärjestelmä, joka kattaisi koko laajan maan sillä iso osa maata on harvaanasuttua ja karua erämaata. Sotilastukikohdat, jotka sijaitsivat Pohjoisen jäämeren rannalla tai tundralla, olivat melkoisen eristyksissä ulkomaailmasta. Perinteiset puhelinlinjat eivät olleet tarpeeksi luotettavia, sillä pienikin katkos linjassa aiheuttaisi päiväkausien vaelluksen hyytävässä pakkasessa Siperian aroilla vikaa etsimässä.
Ratkaisuksi kehiteltiin radiolähetinten verkosto, joka kulki halki harvaanasutun ja karun erämaan. Radioaallot lähetettiin asemalta ilmakehän ylimpiin osiin ionosfääriin, josta ne kimposivat takaisin maahan seuraavalle asemalle. Linkittämällä asemat muutamien satojen kilometrien päähän toisistaan saatiin aikaan verkosto, jonka avulla tieto esim. mahdollisesta yllätyshyökkäyksestä idässä saavuttaisi Moskovan minuuteissa.
Yllä olevasta kartasta käy ilmi asemien sijainnit sinisinä pisteinä ja viivat kuvaavat välejä, joiden välillä asema radioaaltoja lähetti. Komennus lähetinasemalla kesti 2 vuotta ja asemia hoitivat varusmiehet asepalveluksena. Voisin kuvitella, että työ asemalla vaati melkoista erakkoluonnetta.
Lähde: englishrussia.com