nokia-booklet-3g

Nokian on jo jonkin aikaa huhuttu suunnittelevan oman minikannettavansa markkinoille tuomista. Huhut ovat juuri saaneet myös vahvistuksen, sillä Nokia on hetki sitten esitellyt uuden, Booklet 3G -nimisen minikannettavansa.

Alumiinikuorinen, ainoastaan 2cm ohut kannettava tulee pitämään sisällään vakiona sellaisia herkkuja, kuten 3G HSPA-modeemin, A-GPS-vastaanottimen, sekä jopa 12 tunnin akunkeston. Intel Atom prosessorin vauhdittama, ja Windows 7 käyttöjärjestelmällä varustetun minikannettavan lasinäyttö on kooltaan 10,1-tuumaa ja tarkkuudeltaan HD-ready tasoa, eli vähintään 1280×720 pikseliä.  Liitettävyydessä laitteesta löytyy mm. W-LAN, Bluetooth, sekä myös HDMI. Tämän lisäksi omaisuuksiin sisältyvät mm. Ovi maps-navigaatiosovellus, sisäänrakennettu webbikamera, sekä SD-muistikorttipaikka. Painoa Nokian uudella miniläppärillä on ainoastaan noin 1,25 kilogrammaa.

Mielenkiintoiselta laitteelta vaikuttaa siis kaiken kaikkiaan. Pistää myös miettimään että olisiko tässä siis kuitenkin se Nokian todellinen Kommunikaattorin korvaaja?

Laitteen hinnasta tai kauppoihin saapumisajasta ei valitettavasti vielä ole tarkempaa tietoa. Hilavitkuttimen veikkaus jälleenmyyntihinnasta on 700-1000 euron välillä. Minikannettavien edullisimpaan päähän laite ei varmasti tule kuitenkaan sijoittumaan, sillä sen verran eksklusiiviselta tämän valmistusmateriaalit ja ominaisuudet vaikuttavat. Koneen esittelyvideo ja lisää kuvia hypyn jälkeen.

Lähde: nokia.com

Edellinen artikkeliCorn Dog -masiina
Seuraava artikkeliPäivän turhake: pimeässä loistava vessapaperi

41 KOMMENTIT

  1. Tätä tullaan myymään Suomessa firmoihin aivan perkeleesti.
    Ja täytyy sanoa ainakin että paras miniläppäri toi ainakin on.

  2. Tästähän tulee premium-miniläppäri eli hintaa riittää lähes Applen pienimpien mallien verran. Tämän jälkeen Nokia julkaisee myös tavis-miniläpän jossa ei ole HDMI:a, 3G:a. Halpamallissa on huonompi akunkesto ja näyttö.

  3. Huoh eihän toi atomi jaksa pyörittää edes hd tason videokuvaa ::D taas ihan turha laite. Sama prossu ku muissaki miniläppäreissä

  4. Onhan tuo melekoinen laite, ei siinä mitään.

    Mielenkiintoista nähdä, miten tuon kanssa aiotaan pärjätä vallankumoukselliseksi kuvaillulle Applen ”iTabletille” – varsinkin, jos hinta pompsahtaa samaan luokkaan… (700-900 e)

    Applehan ei lähde kilpailemaan ”miniläppärimarkkinoille”, sillä heidän markkinatuntuman mukaan hintaa ei voi pyytää ”tavallisesta miniläppäristä” (kuten tämä Nokia on) 400 euroa enempää. Miten Nokialla sitten on asia ajateltu, ja kumpi osuu oikeaan, sen aika näyttää.

  5. Löytyykö tietoa keskus- ja levymuistista? Soveltuisikohan myös pääläppäriksi?

  6. Vempeleeseen jos saa Linuxin helposti, ostan, ja vaikka ei saisi niin harkitsen, tyylikäs härvelihän tuo on.

  7. Ihan mielenkiintoinen vekotin kyllä. Nimenomaan siksi, että vaikuttaa keskimääräistä miniläppäriä paremmin varustellulta. Mutta aika turha verrata kommunikaattoriin, tätä ei kuitenkaan ihan kuljetella taskussa…

    Tomi: Ei varmasti sovellu pääläppäriksi ainakaan ns. ”tehokäyttäjälle”. Atomin rajat tulevat aika pian vastaan softilla jotka on suunniteltu tehokkaammat myllyt mielessä.

  8. Pakko-ostos! Tämä tulee varmasti hankittua täydentämään minun Nokia-kokoelmaani. Ulkonäöltään erittäin tyylikäs ja sopii myös hyvin kotini sisutukseen. Varmasti myös hyvin laadukas kuten Nokian tuotteet yleensä ovat. Minulle kelpaa vain premium-luokan laitteisto.

  9. Heh, tämähän korvaa oman kommuni, ei muuta ko pomolle ilmoitus että kyä se tekniikka taas kehittyy ja pitäisi olla taas kärki märkänä (kehityksen ”kärjessä”) eli ei muuta ku miniläppäri korvaan kun tulee puhelu, jepjep. Kyä se Mokia osaa ku on läppäri ja puhelin samassa paketissa. Olikohan ihan loppuun saakka mietitty. Sama kun tekis läppärin vaikka Valion tuotemerkillä, sais vaikka ostettua markkinahintaan vuoden Piimät kotio, vai kuinka?

  10. Ei paha veto Nokialta. Toisaalta epäilyttää mikä on lopullisen tuotteen taso kun nykyisellä puhelin puolellakin laatu on viimeaikoina heitänyt aika huolestuttavaan suuntaan eikä edes tekniikan terävimmässä kärjessä olla pysytty.

  11. Apple on yrittänyt väsätä noita koneita vuosikymmeniä ja nyt tulee Nokialta laite joka lyö nuo applet kokastukset kertaheitolla laudalta. Ja tämä ei ole sarkasmia, mitä tekee jollain apple bookilla, joo ihan ok kone perusjuttuihin JOS siihen laittaa linuxin.

  12. Jos hinta jää alle 500€ niin multa löytyy toi vehje ens vuonna 🙂

  13. Juu..eipä tarvi tommostakaan ostaa, pelkällä pöytäkoneella pärjäillään hyvin.

  14. Hyvä Nokia! Arvelen että seuraavaksi he innovoivat pyörän. En tosin tiedä ehtiikö Nokian Tuli sitä ennen markkinoille…

    Niin, ja ei varmaankaan ollut vahinko että tämä julkaistiin samana päivänä kuin MacOS 10.6 -käyttöjärjestelmä tuli myyntiin.

  15. Miten tällaisella katsotaan videoita, jos ei ole edes dvd-asemaa? Dvd-levyjen kopiosuojauksella on juuri todettu olevan lainsuoja, joten tiedostoista kuvia ei katsella – paitsi heikkotasoista digiboxi-kuvaa, jos VCL-toimisi koneessa.

  16. Windows 7 HEHEHEHEHEHEHEHHHHEEEEE !
    En takuulla edes harkitse ostavani moista soppaa.

  17. Vaikuttaa erittäin hyvältä paketilta. Jos hinta asettuu kohdalleen, löytyy tämä kohta varustuksestani. 😛

  18. Hinnaksi on luotettavassa lähteessä spekuloitu olevan 399€ tai hieman päälle (mobile-review.com forum Eldar Murtazin toimesta)… Eli tästä tulee lähes pakko ostos! Mahtava laite kyseessä. Näytönohjain on kuulemma Nvidia ION, joka mahdollistaa HD materiaalin purun prosessoria liikaa kuormittamatta.

  19. Hinnaksi veikkailtu 399€ tai hieman päälle…. Mobile review päätoimittajan Eldar Murtazin toimesta ja näytönohjaimena pitäisi olla Nvidian ION, joka mahdollistaa HD materiaalin purun prosessoria turhaa kuorimittamatta… Jos nämä pitää paikkansa niin taatusti menee hankintaan!!! Mahtava laite kyseessä!

  20. Miks joku ostais tonnilla ton, ku samaan hintaan saa helvetisti tehokkaamaan pienen kannettavan? Ei sillä, veikkaan että tuo teidän hinta-arvionne on reilusti yläkanttiin.

  21. Ilmoittaakohan tämäkin 13 kuukautta ostosta ”Ota yhteys huoltoon”? 😉
    Tosin eipä tuollaista varmaan moni jaksa katsella montaa kuukautta, jos on yhtään samanlainen vaihtamistahti kuin lähipiirin Nokian omistajilla.

  22. Nokialla on tosiaan keksitty pyörä uudestaan, ja paremmin jos tuosta muka saa 12h akkukestoa. Kuvista ja painosta päätellen veikkaan kuutta tuntia, eihän tuohon saa kuin kuusikennoisen. Ja oma Atomilla varustettu läppäri kestää maks. sen kuusi tuntia kuusikennoisella akulla. Eikä tuo huhuttu Ion-piirisarja ainakaan vähempää akkua kuluta, kuin Intelin perus (joka on vanhemmissa miniläppäreissä).

    Se täytyy sanoa, että hieno tuo kyllä on. Ja tuo ikuinen ihmettely ”tehokkaammasta pienestä kannettavasta”, tuohon paino- ja kokoluokkaan tulee puolet lisää, kun siirrytään näistä 10″ pois. Näitä sentään viitsii raahata laukussa.

  23. tenkanen: Intelin mukaan bookletissa ei valitettavasti olisi uutta, Ion-piirisarjalla varustettua atomia, vaan ainoastaan tuo vanhempi, 1,6 gigahertsin prossu.

    Stigu: Gartnerin arvion mukaan hinta tulee olemaan 500-800 euroa. Itse olen kyllä todella yllättynyt, jos Nokia saa puristettuua lasinäytöllä, alumiinikuorilla ja A-GPS vastaanottimella varustetun miniläppärin samaan hintaluokkaan muovisten kilpailijoidensa kanssa.

  24. on se hieno kun ihan suomen YLEn pääuutisissa pitää mainostaa.. ostakaa nyt uusi hieno nokia, WINDOWS järjestelmällä ja suomi pois lamasta…

  25. Onhan tää totaalisen uus aluevaltaus Nokialta. En oo tsekannu, mutta veikkaan, että osakkeideni arvo on noussu tänään jonkun verran. Jos hinta on mitenkään kilpailukykyinen (jota epäilen) niin veikkaan että tässä on kova myyntiartikkeli – Huolimatta siitä että ei jaksa pyörittää hd-kuvaa. Väliäkö tuolla ;–D

    Odottelen innolla, että siihen saa myös usb- tai BT-yhteydellä varustetun 3210:n näköisen kuulokemikrofoni-keypadin.

  26. VÄÄRÄSSÄ OLIN! Markkinat reagoivat Nokian aluevaltaukseen negatiivisesti – Osake pudonnut tänään joitain senttejä. Yllättävää. Vois olla hyvä aika tankata, kun arvostus nousee välittömästi isompien ostajien herättyä.

  27. Toivottavasti nyt nousis ees vähän ni saat sinäkin ruokaa. -50% vuodentakasesta.. Laitetaan vähän työläisiä pihalle jos vaikka kurssit nousis edes sillä

  28. Kyllä tämä windows 7 pyörii miniläppärissä tosi hyvin… et en ymmärrä oikee ku ihmiset vertaa heti vistaa, ja seiskaa toisiinsa… Se huomaa et kyl seiska käynnistyy ainakin nopeemin kuin xp. Uskon et toi Nokia läppäri tulee olemaa aika kova pala kilpailioille…

  29. Windows 7 käyttöjärjestelmä. Mikäs siinä jos turhasta haluaa maksaa.

  30. Tämä tulee viemään Nokian sidetalking-innovaation uudelle tasolle! Kai tuohon tulee ulkopuolelle joku näyttö josta näkee kuka soittaa? (Ettei tarvi läppää avata(?)

    Ja on muuten tullessaan markkinoiden suurin läppäpuhelin!

  31. Jaa… Mulla on Acer Aspire One Linuxilla ja 120 gt kovolla, makso 200 e. Musta ei ainakaan mitään toivoa tolla Bookletilla ku Aspire on tod. näk. parempi. Aspire One kuitenki pyörittää Crysistä. Joo olin itekki aika WTF?! ku tajusin. Eikä toi Booklet kuitenkaan pyöritä HD-videoita.

  32. AnzelmA: Onko applella yksinoikeus koko maailmassa käyttää alumiinia kannettavien tietokoneiden kuorien valmistukseen? Tai lasipintaisten näyttöjen asennukseen? Ei tietääkseni. Kumma homma kun kaikki kosketusnäytön sisältävät laitteet on suoraan kopioitu iphonesta, ja kaikki alumiiniläppärit on kopioitu ibookeista. Mikä siinäkin on että aina pitä jonkun fanipojan tulla avautumaan että ’toi on muute kopio’..

  33. Heikkinen ei se nyt ihan noinkaan mene. Toki kaikki muutkin voivat käyttää, mutta ei ole suotavaa sillä saa vain huonon maineen mielummin tekis vaikka hiilikuidusta niin erottuis muista. Applen jutttu nyt vaan on se että ne tekee kaikkista päheimpiä koneita markkinoilla. ja sitä paitsi ne on Powerbookkeja missä oli ekana alumiinia ei siis mitään ibookkeja.

  34. Pakko mainita tähän vanhaan uutiseen:
    Kuten sanoin, hinta-arvio oli yläkanttiin. Laitteen hinta tulee olemaan hiukan reilut 500€. Lähteenä Nokian tiedotustilaisuus.

  35. Ja siihen verot päälle…

    Intel GMA500 grafiikat pistää HD-videot pyörimään.

Comments are closed.