Liikkuvat videomainokset saapuivat aikakausilehtien sivuille

AdminSB

videomainos_aikakausilehdessa

Yksi Harry Potter -velhomaailman ihmeellisyyksistä ovat sanomalehdet, joiden sivuille painetut kuvat liikkuvat elokuvatyyliin. Vaikka efekti saattoi vielä vähän aikaa sitten tuntua kirjan lukijasta taikuudelta, niin tämäkin efekti on nyt nykypäivää. Yhdysvaltalainen aikakausilehti nimeltään Entertainment Weekly tulee sisällyttämään tulevan numeronsa väliin pikkuriikkisen, 1,5-tuuman värinäytöllä ja pienillä kaiuttimilla varustetun videosoittimen. Mainostarkoitusta varten sisällytetty näyttö tulee pyörittämään klippejä TV-sarjoista ”Rillit huurussa” ja ”Miehen puolikkaat”. Tulevaisuuden video-in-print nimiseksi ristittyyn teknologiaan perustuviin videosoittimiin tullaan myös sisällyttämään esimerkiksi Pepsin mainoksia ja uusien televisiosarjojen trailereita. Lehden lukija voi sitten selailla eri klippejä soittimeen sisäänrakennettujen painikkeiden avulla.

Lehtiryhmä Timen tiedottaja ei suostu kertomaan videosoittimen tarkkaa yksikköhintaa, mutta paljastaa kuitenkin sen verran, että kappalehinta liikkuu kymmenissä jenkkisenteissä. Ilmeisesti videosoitin ei myöskään tule löytymään jokaisen lehden kappaleen välistä, vaan ainaostaan tietystä osasta painosta.

Järkeä vai ei? – Päättäkää te. Kertakäyttöiset videonäytöt lehtien välissä ovat nyt joka tapauksessa täällä!

videota lehden välistä löytyvästä videosoittimesta toiminnassa hypyn jälkeen

Kautta: dailymail.co.uk