Kantasoluista ”luonnollinen” apu naisten rintojen suurennoksiin

AdminSB

rinnan_suurennos_kantasolut

Vaikka ei ottaisi millään tavalla kantaa terveiden ihmisten rinnan suurennosleikkauksiin (tai kosmeettiseen kirurgiaan yleisesti), niin on kuitenkin fakta, että leikkauksiin sisältyy aina tietty riski. Varsinkin, kun ihmiskehon sisälle istutetaan synteettistä materiaalia, kuten rintaimplanttien kohdalla toimitaan, ovat komplikaatiot aina mahdollisia.

Leikkauspelosta kärsivien, suurempia rintoja itselleen toivovien riemuksi Isossa Britanniassa on nyt otettu käyttöön täysin uusi, kantasolujen hyödyntämiseen perustuva rinnansuurennoskeino. Menetelmän ideana on, että potilaan lantion alueelta otetaan talteen kantasoluja ja nämä injenkoidaan naisen rintoihin. Tuloksena kantasolut alkavat kasvattamaan rasvakudosta rintojen alueelle ja rinnoista saadaan yhtä kuppikokoa suuremmat, ilman riskialtista leikkausoperaatiota.

Tähän asti menetelmää on hyödynnetty ainoastaan syöpäpotilaiden hoidossa, jossa osittain poistettua rintaa on saatu metodin avulla korjailtua. Nyt menetelmää aiotaan testata ensimmäistä kertaa myös terveiden naisten rintojen suurennoksissa. Ensimmäisen kantasoluterapiaan perustuvat rintojen suurennushoidot tullaan toteuttamaan Lontoossa 30 vapaaehtoiselle toukokuussa.

Lähde: dailymail.co.uk