kissa_kiipeilypuu.jpg

Nimimerkkiä Redhat käyttävä rakentelija on nikkaroinut kissalleen kiipeilypuun mallia XXL. Näin idean isä itse kertoo projektistaan:

”Rakentelin tuossa jokunen vuosi sitten kissalle kiipeilypuun joka ulottuu lattiasta kattoon.

Runko on rakennettu tyhjistä ~ 20cm vahvuisista muovikelmurullista, rungon päällystin tarjoustalosta ostetulla eteismatolla. Pohjaan tein levyn vaneerista johon laitoin muovinpalan kierteillä ja metallisen tangonpätkän jotta puu saadaan kiristettyä kattoon tiukasti. Alussa tuon metallitangon päässä oli muovinen neliö mutta se on jossakin vaiheessa haljennut pois siivouksen yhteydessä. Tein rungon useammasta palasta kuljettamisen mahdollistamiseksi. Puussa oli myös yksi välitaso yläpussukan lisäksi mutta se lohkesi eräänä pimeänä yönä kun ala kiristysruuvi löystyi ja puu kaatui. Yläpussukan runko on tehty paksusta vaneerilevystä jossa on reikä keskellä. Sivut pehmustin vielä paksulla halkaistulla eristysletkulla tai mitä se onkaan oikealta nimeltään. Sitten vedin tämän yli kangaspussin jonka suuaukko on kumilangalla kiristetty. Tolpan päähän vielä yksi vaneerilevy jonka päähän pieni palikka joka on päällystetty huovalla liukumisen estämiseksi.

Näin valmistui kissalle kiipeilyteline joka on korkea ja kissathan pitävät korkeista paikoista.”

Edellinen artikkeliAurinkoenergialla lataava led-avaimenperä
Seuraava artikkeliTiedemiehet ovat onnistuneet eristämään kristinuskoa aiheuttavan geenin