e-112_egeln_feb2005_468.jpg

Saksan suurin tuulivoimavalmistaja Enercon on valmistanut maailman tuottavimman tuuliturbiinin. Vanhaa E112-turbiinia tehostettiin tuottamaan 6 megawatin verran tehoa. Tämä riittää ruokkimaan 4000 saksalaisen talouden sähköntarpeen. Massiivisen tornin roottorin halkaisija on 112 metriä. Käytössä on uudenlainen vaihteeton järjestelmä, joten voitelua ei tarvita. Turbiinin lavat on optimoitu asentoon, jossa melua syntyy mahdollisimman vähän. Myös maisema-arkkitehtuuriin on kiinnitetty huomiota maalaamalla tornin alaosa vihreäksi.

Milloinkohan Suomeen saadaan tällainen. Tai edes harkitaan asiaa.

Lähde: http://www.enercon.de

{democracy:25}
Edellinen artikkeliUkkosmyrskyn etäisyysmittari
Seuraava artikkeliMaailman pienin koira

1 KOMMENTTI

  1. Joopa, ja suomessa lässytetään pelkän ydinvoiman puolesta. Muita vaihtoehtoja ei muka ole, tai ne eivät muka kannata.

  2. Ydinvoimaa on lobattu aika aktiivisesti minun huomioni mukaan ainakin viimeiset seitsemän vuotta. Miten se Göbbels aikanaan sanoikaan, että kun jotain valhetta toistellaan tarpeeksi kauan, se muuttuu kansan suussa totuudeksi?
    Onhan tuo ydinvoima pätevä energiamuoto, mutta toisaalta kun joka puolella on hyödyntämätöntä uusiutuvaa energiaa, joka ei alkukustannuksien jälkeen maksa juuri mitään, niin miksi ei sitä voi edes harkita?
    Bioenergia maassa, jossa kasvukausi on noin kolme kuukautta, jäänee marginaaliin, ellei lasketa mukaan kotitalouksien biojätteestä jauhettua virtaa. Kuitenkin aaltosorvit, tuuliturbiinit, aurinkopaneelit ja maalämpö olisivat ihan tutkimisen arvoisia vaihtoehtoja. Ja miksi toisaalta kaiken energian pitäisi olla peräisin koko maan kattavasta kantaverkosta? Olisihan periaatteessa mahdollista tuottaa virtaa selviytymisen kannalta vähemmän tärkeille härveleille vaikka aurinkopaneeleilla siellä missä härveleitä käytetään.

  3. Olen samaa mieltä Tapanin kanssa. Mielestäni mm. tällä sivustolla on esitetty hyviä ja yksinkertaisia tuulivoimalla toimivia laitteita. Esimerkiksi katulamppu, jossa on propelli. Siinähän ei tule edes sähkönsiirtokuluja. Lisäksi on mm. pihalamppuja, jotka toimivat akkujen avulla täysin itsenäisesti aurinkoenergialla.

    Mielestäni emme tiedä vielä tarpeeksi ydinvoimasta. Olemme löytäneet kolme eri ydinsäteilyn lajia: alfa-, beta- ja gammasäteilyn. Mistä tiedämme, vaikka olisi myös sellaista säteilyä, jota nykytiede ei ole vielä löytänyt. Ja mistä kukaan tietää miten pitkäaikainen säteily vaikuttaa ympäristöön. Entä mitä tapahtuu kun ydinjätteet säilötään vakaaseen kallioperään. Mistä tiedämme, kuinka jätteet vaikuttavat kallion sisällä. Entä miten vaikuttaa luontoon ties kuinka vanhojen kallioiden louhiminen. Ymmärrämmekö luonnon toimintaa ja tasapainoa tarpeeksi pilkkoaksemme atomeita?

  4. Täällä Ukissa huomaa nuo tuulivoiman ”hyödyt” todella hyvin. Täällä on kaksi tuulivoimalaa, ja niistäkin vain toinen käy. Toinen on syttynyt palamaan, ja sitä ennen noin vuosi oli lentänyt joku osa kilometrin päähän. Ja eikös joskus Saksan/Tanskan sähkökatkoja epäilty johtuvan verkon ylikuormittumisesta, kun tuuli paljon ja tuulienergia laitokset toivat sähköä liikaa verkkoon. No toki tuo auringoenergia yksittäisten talojen energiamuotona kuulostaa lupaavalta. Mutta on se parasta eristää kunnolla, Joku ruotsalainen sanoi että energiankulutus puolittui, kun tehtiin ns. energiatalo.

  5. ”Pitäisikö Suomeen rakentaa lisää tuulivoimaloita” kysymyksestä puuttuu kysymysmerkki (?) !!!!!!!!!

  6. Kyllä minulle kelpaisi muutama voimala lisää, vaikka lähellekin… Hyötysuhdekin senkun kasvaa tekniikan kehityksen myötä. Esteetikkona arvostan muuten tuota vihreäksi maalattua alaosaa, vaikuttaa yllättävän paljon. Tuo on jo melkein taidetta. 🙂

    Kuten Johanneksen viestistä kävi ilmi niin ei tuulivoimakaan täydellinen ratkaisu ole. Itse olen kyllä sitä mieltä että tuollaiset probleemat johtuvat lähinnä kokemuksen puutteesta ja ovat ratkaistavissa tuotekehityksen ja koulutuksen myötä, onhan tuo vielä melkoisen nuori ala.

  7. Toisaalta yksikään tuulivoimala ei ole vielä aiheuttanut säteilysairautta kenellekään.

    Mielestäni myös typerää, että nimen omaan esimerkiksi Suomen kaltaisessa maassa, jossa ei rikasteta uraania, ei ole öljyä maassa, tai edes merkittävää autoteollisuutta, suositaan edelleenkin nimenomaan ydinvoimaa ja fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

    Rikastetun uraanin tai varsinkin öljyn saatavuutta sekä näiden hinnan heilahteluja on täysin mahdoton ennakoida maailman nykytilassa.

    Jos oltaisiin viisaita, niin energian suhteen kannattaisi pyrkiä suurempaan omavaraisuuteen nimen omaan uusiutuvien energianlähteiden avulla.

  8. No nuo uusiutuvat energiamuodot kuten aurinko- ja tuulivoima eivät näytä välttämättä käytännössä niin hyvältä kuin mitä paperilla. Talvella kun Suomi tarvitsee eniten energiaa, aurinko- ja tuulivoima tuottavat ehkä kaikkein vähiten energiaa ja muutenkin sääolot vaihtelevat ihan kohtuullisen paljon että nämä voimanlähteet ovat varsin oikullisia.

    Toisekseen kyseisten voimaloiden valmistaminen ei ole mitään halpaa puuhaa ja eiköhän meillä olisi enemmän kyseisiä voimaloita jos se olisi niin hyvä juttu kuin optimistisimmat näkökulmat väittävät.

    Joten uskoisin ettei energiantuotannossa päästä koskaan erityisen omavaraiseen tilaan vaan meidän on joka tapauksessa tukeuduttava vakaisiin energianlähteisiin kuten ydinvoimaan. Mitä sitten tulee ydinjätteisiin, eiköhän asiantuntijat tee parhaansa jotta ne saataisiin turvallisesti pois haittaamasta ihmiskuntaa. Ja varmasti tulee suuri haloo jos oikeasti ilmenisi jotain vakavaa ongelmaa ydinenergian käytöstä. (PS. yllättävän pitkiä kommentteja ihmiset kirjoittaa tästä aiheesta.)

  9. Musta tuli tuulivoiman vastustaja ku näin yhe ohjelman missä haastateltiin ihmisiä jotka asu tommosen tuulivoimalan lähellä. Kävi sääliks niitä ihmisiä.

  10. Itse olen ydinvoiman puolella, näen sen ainoana järkevänä vaihtoehtona saasteiden vähentämiseen ennen fuusioenergiaa. En vastusta lainkaan tuottavampien uusiutuvien tutkimista, mutta ne eivät tahdo olla kustannusten kannalta lainkaan järkeviä vaihtoehtoja. Saastuttavat hiilivoimalat pitäisi saada korvatuksi nyt, ei tulevaisuudessa. Tuulivoimaa pitäisi kenties hyvinkin saada jonnekin rannikolle rakennettua lisää, mutta koko maata ajatellen on hankala uskoa tuulen riittävän. Itku vain tyynellä tulisi. Ydinvoimaa ajatellen Suomelta kyllä löytyisi uraania maaperästä, jos siitä hätäiltäisiin.

    Ydinvoima on aktivistien mustamaalauksesta huolimatta suhteellisen turvallinen vaihtoehto, varsinkin hiilivoimaan verrattuna. Nykyisissä voimaloissa ei tarvitse olla aina peloissaan onnettomuudesta (Tsernobylistä voi syyttää kahjoja neukkuja, jotka sulkivat kaikki turvallisuusjärjestelmät ennen kokeilujaan), miltei kaikki uudemmat reaktorit ovat kevytvesireaktoreita, jossa reaktio ei voi muuttua hallitsemattomaksi (Eikö ole uskoa sanaani? Viimeinen kappale http://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinreaktori#Reaktorin_säätö ). Polttoaine ei Suomen vakaasta kallioperästä lähde itsestään nousemaan pintaan, koska se kapseloidaan tiiviisti puolen kilometrin syvyyteen peruskallioon. Mikään maanjäristys sitä ei sieltä rupea pintaan nostamaan.

    Antakaa ydinvoimalle mahdollisuus (vaikka ette sitä tukevista poliitikoista pitäisikään, tai vaikka uusiutuvat energianlähteet olisivatkin elämänne tarkoitus), sillä voidaan tuottaa paljon sähköä tehokkaasti, ja maamme tarvitsee energiariippumattomuutta. Parempi meidän tehdä oma sähkömme, kuin ostaa se Venäjältä, joiden reaktoreiden turvallisuudesta emme voi ottaa täysiä takuita. Nykytekniikka pitää asiat hallussa, ja vaikka mikään ei ole varmaa, ainakin todennäköisyydet ovat pienet. Hiilivoimalat saastuttavat valtavasti ja tuottavat silti paljon sähköä ympäri maailmaa. On parempi kun ne korvataan. Ehkä uusiutuvista saadaan kustannustehokkaampia tulevaisuudessa, tutkimusta ei pidä lopettaa, mutta hyväksykää ydinvoima parempana tämänhetkisenä vaihtoehtona. Valitettavan usein vastustuksen syynä kun on tietämättömyys, ottakaa asioista selvää, ja kohdatkaa todellisuus. 🙂

  11. Eikös tuosas pitäisi olla neljäntenä vaihtoehtona (tai EOS:n tilalla) E.ON? 😀

  12. Tuulivoima toimii silloin kuin huvittaa.

    Tuulivoima taas tarvitsee saman verran säätövoimaa, että sitä oikeasti voisi järkevästi käyttää.

    Eli jossain hörisee joku kaasuvoimala standby-tilassa, että jos kohta ei tuulekaan.

    Silleen on hienoa, että Tanskassa on paljon tuulivoimaa, mutta vastaavasti siitä johtuen sen CO2-päästöt ovat huippuluokkaa, kun siellä on hiilivoimaloita säätämässä tuulivoimaa.

    Eli summa summarum – tuulivoima on näpertelyä. Voi ihan itse tehdä laskuharjoituksen, montako tuulivoimalaa tarvittaisiin yhtä korvaamaan yksi ydinvoimala.

    Käytännön keskiteho on 0,20-0,25 tuulivoimalan nimellistehosta. Pienimmillään kulutushuippujen aikana (=talvipakkasilla) tuo keskiteho on ollut vain muutamia prosentteja nimellistehosta.

    Eli yksinkertaisesti sanottuna tarvitaan kaksinkertainen kapasiteetti sähköntuotantoa – sekä itse tuulivoimalat, että niitten varakapasiteetti.

  13. Armoton mylly mutta silti se tuottaa sähköä vain noin tuhannesosan siitä mitä ydinvoimala. Kyllä silti olen näiden kannalta, tuuli on kaikille fiksua energiaa. Sittenkun sitä saataisiin vielä säilöttyä tai sille keksittäisiin fiksu säätövoima

  14. Onhan noita kymmenisen kappaletta tossa lähellä ja lisää rakennetaan… Tääl ei ainakaa oo tuulesta puute 😀

  15. Lisäys edelliseen: Siis täällä rannikolla.

    Lainaus:#
    M-J sanoi,

    Toukokuu 1st, 2007 17.23

    Musta tuli tuulivoiman vastustaja ku näin yhe ohjelman missä haastateltiin ihmisiä jotka asu tommosen tuulivoimalan lähellä. Kävi sääliks niitä ihmisiä.

    Ei ne kyl mua oo viä häirinny :S

  16. Nääh. Ydinvoimaa lisää, mutta ei saa unohtaa uudistuviakaan.
    Muuta fossiiliset pois. Ymmärsikö kukaan?

  17. Joo o änestäkää vaan porvareita ja oikeisto vihreitä (hirveitä) ydinvoimaa tulee.
    mitäs jos tulis pienet konfligtit jonkun ohjusmaan kesken ydin voimalat olisi kohde johon ainakin minä ampuisin VIHOLLISEN kohteista ensimmäisenä helppo tapa halvaannuttaa minkä tahansa maan energiantuotanto, että eiköhän se hajautettu energian tuotanto olisi sotilaspoliittisestikin viisas juttu, ei tunnu viisaalta nämä aleksanteri tuppin lausunnot natoon vaan, jes, umpi luuta on pojan pääkky ei puita oksilta nää.