Hydropolis – vedenalainen luksushotelli

AdminSB

hydropolis.jpg

Dubai tuntuu olevan tätä nykyä maailman ehdottomasti mahtipontisimpien rakennushankkeiden tyyssija. Maassa sijaitsevat jo esimerkiksi maailman suurin sisätiloihin rakennettu laskettelukeskus ”Ski Dubai”, maailman suurin ostoskeskus ”The Dubai Mall”, sekä keinosaarista koostuva kaupunginosa nimeltään ”The Palm Island”. Palm Island on saamassa jatkoa ”The World Island” keinosaariprojektista. Myöskin maailman ainoaa seitsemän tähden hotelli nimeltään ”Burj al-Arab”, sijaitsee myöskin Dubaissa.

Tällä hetkellä Dubaissa rakenteilla olevia projekteja ovat ainakin maailman suurin huvipuisto, joka tulee kantamaan nimeä Dubailand, sekä tietysti tämän tarinan aiheena oleva Hydropolis niminen projekti, josta tulee valmistuttuaan maailman ensimmäinen vedenalainen luksushotelli.

Hydropolis hotelliprojekti on saksalaisen Joachim Hauser nimisen suunnittelijan suunnittelema kokonaisuus. Rakennuskustannuksiltaan 300 miljoonan punnan arvoinen hotelli, jonka on määrä valmistua kuluvan vuoden joulukuussa tulee sijaitsemaan pääosiltaan noin kahdenkymmenen metrin syvyydessä meren pinna alla. Pinta-alallisesti hotelli tulee levittäytymään noin 260 hehtaarin alueelle. Alue, jolle hotelli rakennetaan kuuluu itselleen Dubain kruununprinssi Bin Rashid Al Maktoumille.

Hotelli tulee valmistuttuaan sisältämään yhteensä 220 veden alla sijaitsevaa sviittiä. Lisäksi tiloihin tullaan toteuttamaan meritutkimuskeskus, kokoustiloja, sekä tietysti plastiikkakirurginen lääkäriklinikka.

Projektin isänä toimineen Joachim Hauserin tavoitteena on hänen omien sanojensa mukaan ollut luoda paikka, jossa ”sukeltamaan tai uimaan kykenemättömät voivat kokea vedenalaisen maailman ihmeet”

On se sääli, että meillä ei sattunut olemaan öljyaarretta maakuoren alla odottamassa täällä pohjolassa.

Lähde: www.designbuild-network.com