video-silmikko.jpg

Silmän eteen sijoitettavissa videosilmikoissa ei sinällään ole enää varsinaisesti mitään uutta. Laitteiden ulkonäkö ja toteutus ovat silti toistaiseksi estäneet laitteiden laajemman levinneisyyden.

Israelissa sijaitseva Lumus niminen yritys on nyt kehittänyt designer-silmälasit, joihin on integroitu pieni videoscreen lasien molempien linssien sivustoille. Uutta ideassa on, että sen sijaan että käyttäjä katsoisi suoraan screeniä, ruudun kuva projisoidaan erikoismateriaalista valmistetun linssin pinnalle. Linssin pinnalle projisoitu videokuva heijastuu lasien käyttäjälle läpikuultavana, joten myös ympärillä tapahtuvia asioita pystytään tarkkailemaan saman aikaisesti.

Videosilmälasien kautta katsellun kuvan pitäisi vastata noin 60 tuumaisen ruudun katselua kahden ja puolen metrin etäisyydeltä. Resoluutiota heijastetulla kuvalla on tällä hetkellä 640×480 pikseliä, mikä riittää mainiosti ainakin videoiden katseluun

Kaiken lisäksi lasit ovat varsin tyylikkään näköiset. Nähtäväksi jää, syntyykö tästä viimein videosilmikkojen läpimurto kuluttajamarkkinoille.

Lähde: www.israel21c.org

Edellinen artikkeliTikapuukilpailut
Seuraava artikkeliRavintola WC-teemalla