Muoti
Leijonantappajahammaslääkärin naamiaisasu
Kuluvan vuoden heinäkuussa, iltapäivälehtien kärsiessä tyypillisestä keskikesän uutistyhjiöstä, yksi lööppimaailman pääuutisista oli varsijousellansa eläinrääkkäystä harrastavan Amerikkalaisen hammaslääkärin tappama, julkkisstatukseen noussut Zimbabwelainen Cecil leijona. Enemmän oikeitten ...
Han Solo carboniitissä -selkäreppu
Uuden Tähtien Sota elokuvan, Force Awakens ensi-ilta lähestyy kovaa vauhtia. Nyt onkin viimeistään korkea aika alkaa varustautumaan elokuvateatterin ulkopuolelle lippujonoon leiriytymistä ...
Belty on vyö, joka kiristyy ja löystyy automaattisesti
Vyö on käytännöllinen apuväline, joka auttaa löysempienkin housujen paikallaan pysymiseen. Esimerkiksi istuessa vyö saattaa kuitenkin kiristää hieman liikaakin, mutta sen ...
LED-polttimoilla varustetut hanskat tuovat piristystä talvi-iltoihin
Vaikka Etelä-Suomeenkin saatiin hiljattain pieni lumipeite edes hetkeksi, on se vain pakko myöntää, että lyhyet päivät ja pitkät yöt kyllä ...
Limmex Emergency Watch on analoginen kello, joka osaa tarvittaessa pirauttaa hätänumeroon
Älykellot alkavat olla jo monelle tuttuja, vaikka sellaista ei itse omistaisikaan. Moni vielä tyytyykin perinteisiin analogisiin rannekelloihin muotiseikkojen ja käytännöllisyyden ...
Zubits on jälleen uusi yritys muuttaa kengät nauhattomiksi
Kengännauhojen sitominen tuntuu olevan monelle yllättävänkin suuri ongelma ainakin markkinoille tunkevien vaihtoisten ratkaisujen määrästä päätellen. Nyt vuorossa on Zubits, joka ...
Leatherdos lisää hiuksiin työkaluja
Erilaisia linkkuveitsestä innoituksensa ammentaneita härvelitä löytyy nykyisin lukuisia. Pieniä veitsiä ja ruuvimeisseleitä keksitään yhdistää mitä erikoisempiin esineisiin ja nyt tällaisia ...
True Love Tester – Rintaliivit, jotka aukeavat ainoastaan rakkaudesta
http://www.youtube.com/watch?v=B8Wd831gUt4 Japanista on ennenkin noussut maailmalle kaikenlaisia mitä ihmeellisimpiä vekottimia. Nyt kyseisestä maasta kotoisin oleva alusvaatevalmistaja Ravijou esitteli rintaliivit, jotka ...
Jaktogo – pue matkatavarat yllesi ja säästä lentolippujen hinnassa!
Välillä on vaikea uskoa jotain netistä löytämiään tuotteita todeksi. Tässä on taas yksi näistä yllättäjistä. Lentoyhtiöt tuppaavat nykyisin veloittamaan innokkaasti ...
[Konespti] Shaky Wash – retkipyykit puhtaaksi ravistelulla
Olin juuri viime kesänä interreilaamassa ja tottahan se on, että reissussa rähjääntyy. Mikäli ei jaksa kantaa montaa vaatekertaa mukanaan, niin ...
Video Earrings – pikkuiset näytöt korviin
Välillä tulee vastaan ideoita, jotka ovat ainakin omasta mielestäni hieman edellä aikaansa. Pikkuiset näyttöruudut korvakoruihin yhdistävä Video Earrings -projekti on ...
Korvat heilumaan
http://www.youtube.com/watch?v=w06zvM2x_lw Hieman aikaa sitten kirjoitin artikkelin tekniikasta, joka hyödynsi aivoista lähteviä signaaleja tunnistautumiseen. Necomimi on sen sijaan kehittänyt hieman erilaista ...
Karhumallinen karvakolttu
Kaipaatko työpaikalla konttoritovereidesi pelonsekaista kunnioitusta? Mitöä jos alkaisit pitämään sermityöpisteelläsi karhuntaljaa muistuttavaa kolttua, asiasta sen kummemmin numeroa tekemättä? Tämä onnistuu ...
AI RIDERS ON THE STORM on talvitakki jonka hupussa on suojalasit
Kylmimpien talvipakkasten paukkuessa, kovan tuulen puuskiessa tekisi välillä mieli jättää lyhimmätkin visiitit ulkomaailmaan väiin, ja pysytellä turvallisesti neljän seinän sisäisessä ...
Tähtien Sodasta inspiaatiota ammentava stormtrooper-lateksipuku on kinky
Ovatko Tähtien Sota ja lateksi sinun juttujas? Jos vastaus on kyllä, niin tässä on varmasti asuste sinun makuusi! Käsityötuotteiden kauppapaikka ...
Meat legginsit ovat anatomisesti korrektit
Tyylikkäät, kauniit vai kamalat – sinä päätät. Anatomisesti äärimmäisen korrektit ”Muscle Leggins” -legginsejä on joka tapauksessa saatavilla 61,43 euron hintaan ...
Magnetic Polish on magneettikynsilakka nörtähtäville naisille
Kynsien lakkaaminen on paitsi tapa vahvistaa pitkiksi venähtäneitä kynsiä, niin myös keino koristaa käsiä. Kynsilakkaa on olemassa kirkasta, tai sitten ...
JakPak on telttapuku kadunvaltaajille
Nyt kun Wall Streetin valtaajat ovat menettäneet oikeutensa leiriytyä makuupusseihin ja telttoihin Zucotti-puistossa, tarvitaan sinnikkäiltä mielenosoittajilta entistä enemmän kekseliäisyyttä saavutettujen ...
Vampyyrihampaat – japanilaisten teinityttöjen uusi villitys
Tatuoinnit, lävistykset ja implantit ovat vanhoja tuttuja tapoja muokata kehoa vastaamaan paremmin omia mieltyyksiä. Japanissa on nyt virinnyt uusi, elokuvien ...
Nike tuo Paluu tulevaisuuteen lenkkarit viimein markkinoille, tosin ilman automaattisia nauhoja
Paluu tulevaisuuteen elokuvasarjan kakkososasta tutut Nike Mag -lenkkitossut ovat viimein näkemässä päivänvalon myös aitojen kaduntallaajien töppösinä. Urheiluvälinevalmistaja Nike on ilmoittanut ...
Todellinen kierrätysvaate syö käyttäjänsä kun aika jättää
Kun puhutaan kierrätettävistä tuotteista kuten esimerkiksi vaatteista, tavallisesti tarkoitetaan tuotetta joka on helppo pistää käytön jälkeen uusiokäyttöön. Taiteilija nimeltään Jae ...
Japanilaiset kehittivät ilmastoinnilla varustetun takin
Viime viikolla tuli hankittua tarjouslaarista löytyneenä heräteostoksena koko Paluu tulevaisuuteen -trilogia DVD:llä. Elokuvasarja tuli myös katsottua heti viikon mittaan uudemman ...