Testissä Pringlesin kampanjakaiutin!

0
Pringlesillä on lokakuuhun asti käynnissä kampanja, josta saa kaiuttimen kun kerää kolme ison Pringles-tuubin kantta. Kun on saanut kannet kerättyä, Pringlesin sivuilta saa tulostettua...

TVkaista.fi testissä – kuinka toimii tallentava digiboksi netissä?

0
Olen tässä muutaman viikon ajan ehtinyt tutustumaan  TVkaista.fi nimiseen "netti-digiboksi" -palveluun. Palvelun perusideana on toimia eräänlaisena tallentavana digiboksina netissä. Homman jujuna siis on, että...

450 euron puukalikka on hifiä

0
Korkeatasoiset hifi-tuotteet eivät ole halpoja, ja asialle omistautunut äänilaiteharrastaja on valmis sijoittamaan audiolaitteistoon pitkän pennin. Uskoisin kuitenkin että paatuneinkin audioharrastaja miettii kahdesti ennen kuin...

Hippifolkkari onkin levysoitin

0
Jossain olen tällaisen nähnyt toiminnassakin. Mielestäni tämä on keksintönä yksi loistavimmista. Miksi pyörittää levyä kun voi pyörittää neulaa. Vanhaksi Volkswageniksi naamioitu neula ja vahvistin...

Sony Walkman R.I.P. 1979-2010

0
Sonyn ensimmäiset, vuonna 1979 julkistetut korvalappustereot olivat siniset, ja näillä oli hintaa reilut 30 000 jeniä, eli silloisessa rahassa noin 500 markkaa.Sen jälkeen kun...

360-asteen videota iPhonella

0
360-asteen laajakuvavideot ovat vielä vastaavia still-kuviakin huomattavasti omalaatuisempi ilmaisumuoto. Kun Kogeto -nimisen Yhdysvaltalaisen yrityksen tuote nimeltään Dot pääsee markkinoille saakka, on 360-asteen videokuvaus kuitenkin...

CD/DVD-levyn pinnanuudistaja

0
VenMill-niminen yritys on kehittänyt ratkaisun naarmuuntuneiden laser-levyn pinnan uusimiseen. OptoClear-tekniikalla toimiva laite sulattaa levyn pinnan ja prässää sen jälleen tasaiseksi. Yksinkertaista siis!Jos tämä...

Testissä: Falcon View Freestyle -otsanauhakamera

0
Tällä kertaa testattavana on superkauppa.fi:n Falcon View Freestyle -otsanauhakamera. Kameralla on hintaa 49€.Lue testi linkin takaa.Speksit:-Sisäänrakennettu mikrofoni-Tarkkuus 640 x 480 eli VGA-Optinen kuvauskulma...

Stantonin USB-LP-levysoitin

0
Oletko jo harkinnut rippaavasi LP-kokoelmasi mp3:ksi. Jos vastaus on kyllä, pidät varmasti tästä pian markkinoille tulevasta vempaimesta, nimittäin USB-LP-soitin. Sitten vaan kiekko pyörimään ja...
Lataa elokuvia helposti Hulu-palvelusta

Lataa elokuvia helposti Hulu-palvelusta

0
Hulu-suoratoistopalvelu on suosittu, jo vuonna 2007 perustettu sivusto, jolla on mahdollista katsoa erilaisia elokuvia, TV-sarjoja, animaatioita, dokumenttielokuvia sekä musiikkivideoita.The Walt Disney Company on...