Suunnistus aloittelijalle: kartan luku, kompassi ja rastien kierto

Suunnistus on yksi harvoista lajeista, jossa pää ja jalat tekevät yhtä paljon töitä: samaan aikaan kun liikut maastossa, luet karttaa, teet reitinvalintoja ja pidät yllä suuntaa. Juuri siksi laji voi tuntua aloittelijasta aluksi vaikealta – mutta kun perusasiat kartan lukemisesta, kompassin käytöstä ja rastien kiertämisestä loksahtavat paikalleen, kynnys lähteä metsään madaltuu nopeasti. Tämä opas käy läpi kaiken olennaisen, mitä tarvitset ensimmäisille rasteillesi, ilman turhaa termiviidakkoa.

Mitä suunnistus oikeastaan on?

Suunnistus on kestävyysurheilua, jossa tarkoituksena on löytää maastoon sijoitetut rastit eli tarkistuspisteet kartan avulla, oikeassa järjestyksessä ja mahdollisimman nopeasti. Rastit on numeroitu, ja ne kierretään järjestyksessä lähdöstä maaliin. Toisin kuin esimerkiksi juoksussa valmista reittiä ei ole: jokainen suunnistaja valitsee itse, mitä kautta rastilta toiselle kulkee. Juuri tämä reitinvalinta tekee lajista kiehtovan – nopein ei aina ole se, joka juoksee kovinta, vaan se, joka ajattelee selkeimmin.

Laji sopii lähes kaikille. Voit kävellä rauhallisesti ja nauttia maisemista tai juosta kilpaa – oma vauhti ja oma tavoite ratkaisevat. Suomessa suunnistuksella on vahva perinne, ja matalan kynnyksen tapahtumia järjestetään ympäri maata etenkin keväästä syksyyn. Talvisin lajia voi harrastaa myös hiihtosuunnistuksena. Koska suunnistus yhdistää liikunnan ja ongelmanratkaisun, se on erinomaista aivojumppaa ja luontoliikuntaa samassa paketissa.

Suunnistuskartta ja sen lukeminen

Kartta on suunnistajan tärkein väline. Suunnistuskartta on huomattavasti tavallista ulkoilukarttaa yksityiskohtaisempi: siihen on merkitty tarkasti maaston muodot, kasvillisuuden kulkukelpoisuus, kivet, polut, ojat ja muut kiintopisteet. Kartan lukemisen opettelu on tärkein yksittäinen taito, jonka aloittelija voi hankkia – ilman sitä kompassistakaan ei ole juuri hyötyä.

Kartan värit ja mitä ne kertovat

Suunnistuskartan värit noudattavat kansainvälistä standardia (IOF), joten samat värit tarkoittavat samoja asioita kartasta toiseen. Perusajatus on yksinkertainen: värit kertovat, kuinka helposti maastossa pääsee kulkemaan ja mitä siellä on. Alla olevaan taulukkoon on koottu tärkeimmät värit.

Väri	Mitä se tarkoittaa maastossa
Valkoinen	Normaali, hyvin kuljettava metsä
Keltainen	Avoin maasto: pellot, niityt ja hakkuuaukeat
Vaaleanvihreä	Kulkua hieman hidastava kasvillisuus (esimerkiksi harva pusikko)
Vihreä / tummanvihreä	Tiheä ja vaikeakulkuinen kasvillisuus; mitä tummempi vihreä, sitä hankalampi kulkea
Sininen	Vesi: järvet, lammet, purot, ojat ja suot
Ruskea	Maanmuodot: korkeuskäyrät, kummut, painanteet ja tiet
Musta	Kivet ja kalliot sekä ihmisen tekemät kohteet, kuten rakennukset, aidat ja polut

Kannattaa aina vilkaista myös kartan oma selitelaatikko, sillä yksittäisessä kartassa voi olla pieniä poikkeamia. Kuten karttaprojektioiden vääristymistä kertova juttumme havainnollistaa, mikään kartta ei ole täydellinen kuva maastosta – se on aina yksinkertaistus, joka sinun pitää tulkita oikein.

Mittakaava ja korkeuskäyrät

Mittakaava kertoo, kuinka paljon maasto on kartalla pienennetty. Tavallisissa metsäkartoissa mittakaava on usein 1:10 000, mikä tarkoittaa, että yksi senttimetri kartalla vastaa sataa metriä maastossa. Pitemmillä matkoilla käytetään myös mittakaavaa 1:15 000 ja lyhyillä, tarkoilla sprinttiradoilla tyypillisesti 1:4 000 tai 1:5 000. Mitä pienempi mittakaavan jälkimmäinen luku on, sitä suuremmassa koossa ja tarkemmin maasto näkyy.

Korkeuskäyrät ovat ruskeita viivoja, jotka yhdistävät saman korkeuden pisteet. Ne kertovat maaston muodot: tiheässä olevat käyrät tarkoittavat jyrkkää rinnettä, harvat loivaa maastoa. Käyrien välinen korkeusero eli käyräväli on metsäkartoissa yleensä viisi metriä ja sprinttikartoissa usein kaksi metriä. Korkeuskäyrien lukeminen on hieman vaativampi taito, mutta se palkitsee: maaston muodot pysyvät samoina, vaikka kasvillisuus muuttuisi.

Karttamerkit ja rastimääritteet

Karttaan on merkitty lukuisia karttamerkkejä: mustat pisteet ja kolmiot tarkoittavat kiviä ja kivikoita, pienet ympyrät kuoppia, ruksit erikoiskohteita ja niin edelleen. Aloittelijan ei tarvitse opetella kaikkia ulkoa – tärkeintä on tunnistaa polut, tiet, ojat, vedet ja selkeät maastonkohdat.

Itse rata piirretään karttaan violetilla (tai punaisella): lähtö on kolmio, rastit ovat numeroituja ympyröitä ja maali kaksi sisäkkäistä ympyrää. Ympyrän keskipiste osoittaa, missä rastipiste tarkalleen on. Rasteista on usein saatavilla myös rastimääritteet eli rastinmääritteet, jotka kertovat, millä kohteella rasti sijaitsee (esimerkiksi ”kiven itäpuoli”). Aloittelijalle nämä annetaan yleensä sanallisessa muodossa; kokeneemmilla käytetään kansainvälisiä symboleita.

Kartan suuntaaminen ja peukalosuunnistus

Ensimmäinen ja tärkein temppu on kartan suuntaaminen: käännä karttaa niin, että sen pohjoinen osoittaa samaan suuntaan kuin maaston pohjoinen. Kun kartta on suunnattu oikein, kaikki kartan kohteet osuvat samoihin suuntiin kuin maastossa – polku, joka lähtee kartalla oikealle, lähtee myös maastossa oikealle. Monet aloittelijat tekevät virheen pitämällä karttaa koko ajan ”tekstit oikein päin”; opettele sen sijaan pyörittämään karttaa vapaasti.

Toinen hyödyllinen tapa on peukalosuunnistus: pidä peukaloa kartalla siinä kohdassa, jossa parhaillaan olet, ja siirrä sitä sitä mukaa kun etenet. Näin et joudu etsimään sijaintiasi uudelleen joka kerta, kun katsot karttaa, ja pysyt jatkuvasti ”kartalla”.

Kompassi ja sen käyttö

Kompassi on kartan paras kaveri. Sen perusajatus on yksinkertainen: neulan punainen pää osoittaa aina magneettiseen pohjoiseen, ja kaikki muut ilmansuunnat luetaan sen mukaan. Aloittelija pärjää helpoilla radoilla pelkästään suuntaamalla kartan kompassin avulla, mutta tekniikan opettelu kannattaa heti alusta.

Kompassin osat

Suunnistuksessa käytetään yleensä levykompassia (peruslevy läpinäkyvän pohjalevyn päällä) tai peukalokompassia, joka kiinnitetään peukaloon ja pidetään kartan päällä. Levykompassin tärkeimmät osat ovat:

• Magneettineula: punainen pää osoittaa magneettiseen pohjoiseen.
• Kompassirasia: pyörivä kehä, jossa on asteikko ja pohjoisnuolet.
• Suuntanuoli: pohjalevyyn merkitty nuoli, joka osoittaa kulkusuuntaan.
• Pohjalevy ja mitta-asteikko: auttavat mittaamaan matkoja kartalta.

Kartan suuntaaminen kompassilla

Aseta kompassi kartan päälle ja käännä karttaa ja kompassia yhdessä, kunnes neulan punainen pää osoittaa kartan pohjoisnuolten suuntaan. Suunnistuskarttaan on painettu pohjois–etelä-suuntaisia apuviivoja (magneettiset pohjoisviivat), joiden mukaan suuntaaminen on helppoa. Koska nämä viivat on jo kohdistettu magneettiseen pohjoiseen, sinun ei tarvitse itse huolehtia magneettisen ja maantieteellisen pohjoisen erosta eli deklinaatiosta – se on huomioitu kartassa valmiiksi.

Kompassisuunnan ottaminen

Kun haluat kulkea suoraan kohteeseen, voit ottaa kompassisuunnan eli suuntiman. Perinteisellä levykompassilla se tehdään näin:

1. Aseta kompassin sivu kartalle niin, että se yhdistää nykyisen sijaintisi ja tavoitteesi (esimerkiksi seuraavan rastin). Suuntanuolen tulee osoittaa kulkusuuntaan.
2. Käännä kompassirasiaa, kunnes sen pohjoisnuolet ovat samansuuntaiset kartan pohjoisviivojen kanssa.
3. Nosta kompassi kädelle, käänny paikallasi, kunnes neulan punainen pää asettuu rasian pohjoisnuolten sisään. Nyt suuntanuoli osoittaa oikeaan kulkusuuntaan.
4. Valitse kulkusuunnasta selkeä kiintopiste – esimerkiksi iso puu tai kivi – ja kulje sitä kohti. Toista kiintopisteestä toiseen.

Aloittelijalle riittää usein karkeampi suuntakompassointi: suuntaa kartta, katso mihin ilmansuuntaan rasti on, ja pidä sama suunta päässä. Tarkka suuntiman ottaminen on hyödyllisintä pitkillä, piirteettömillä väleillä, joissa ei ole selviä johteita.

Peukalokompassi vai levykompassi?

Peukalokompassi on monen suosikki, koska se pysyy kartan päällä ja nopeuttaa kartan jatkuvaa suuntaamista – kädet vapautuvat kartanluvulle. Levykompassi taas mahdollistaa tarkan suuntiman ottamisen ja matkojen mittaamisen. Aloittelijalle kelpaa kumpi tahansa; moni aloittaa levykompassilla ja siirtyy myöhemmin peukalokompassiin. Pidä kompassi aina loitolla metallista ja elektroniikasta, kuten puhelimesta, sillä ne voivat häiritä neulaa.

Rastit ja niiden kiertäminen

Rastin kiertäminen tarkoittaa matkaa edelliseltä rastilta seuraavalle. Juuri tässä mitataan suunnistustaito: on osattava valita hyvä reitti, pysyä kartalla koko matkan ja löytää rastipiste varmasti.

Reitinvalinta ja johteet

Lyhin reitti kahden rastin välillä on harvoin paras. Aloittelijan kannattaa tukeutua johteisiin eli selkeisiin pitkänomaisiin kohteisiin, joita on helppo seurata: polkuihin, teihin, ojiin, aitoihin, sähkölinjoihin ja järvenrantoihin. Johdetta seuraamalla et eksy, vaikka tarkka kartanluku hetkeksi katkeaisikin. Vähän pidempi mutta varma reitti voittaa lähes aina suoran mutta vaikean linjan tiheän metsän läpi.

Hyödyllisiä käsitteitä ovat myös:

• Rastinottopiste (hyökkäyspiste): selkeä kohde lähellä rastia, jolta lähdet tarkasti rastille – esimerkiksi polun mutka tai iso kivi.
• Pysäyttäjä (takaraja): selkeä kohde rastin takana, kuten tie tai oja. Jos ohitat sen, tiedät menneesi liian pitkälle ja voit palata.
• Kartan yksinkertaistaminen: keskity vain suuriin, varmoihin kohteisiin äläkä yritä seurata jokaista pikkudetaljia.

Rastin varma löytäminen

Kun lähestyt rastia, hidasta vauhtia ja tarkenna kartanlukua. Etene rastinottopisteeltä lyhyt matka tarkasti suuntaa ja maaston muotoja seuraten. Rastit on merkitty maastoon oranssi-valkoisin rastilipuin, jotka ovat kansainvälisen standardin mukaan kolmisivuisia ja kooltaan noin 30 × 30 senttimetriä. Lipun yhteydessä on leimausväline ja rastin tunnuskoodi (rastikoodi), josta varmistat olevasi oikealla rastilla ennen leimaamista.

Leimaus: EMIT ja SportIdent

Nykyään rastilla käynti todistetaan sähköisellä leimauksella. Suomessa käytössä on kaksi järjestelmää:

• EMIT: suunnistaja asettaa oman Emit-kilpailukorttinsa rastin leimasimeen, jolloin korttiin tallentuvat rastin koodi ja käyntiaika. Kortissa on myös paperinen varmuusliuska, johon rastin neula jättää jäljen – varajärjestelmä sähköisen leimauksen pettäessä.
• SportIdent (SI): suunnistajalla on sormeen tai ranteeseen kiinnitettävä leimauskortti (SI-kortti), joka viedään rastin leimasimen aukkoon. Monet uudemmat laitteet tukevat myös kosketusvapaata leimausta muutaman kymmenen sentin etäisyydeltä.

Lähdössä nollataan kortti ja maalissa luetaan se, jolloin näet rastiajat. Muista: suoritus hyväksytään vain, jos kaikki rastit on leimattu oikeassa järjestyksessä. Tapahtumat vuokraavat yleensä leimauskortteja aloittelijoille, joten omaa ei tarvitse ostaa heti.

Ratojen vaikeustasot ja värikoodit

Suomessa ratojen vaativuus on jaettu värikoodeihin, jotka auttavat valitsemaan sopivan radan. Aloittelijan ei kannata lähteä liian vaikealle radalle – onnistumisen tunne syntyy sopivan haasteen kautta. Helpoin taso on vihreä, jossa reitti on usein valmiiksi viitoitettu (rastireitti), ja seuraavaksi valkoinen, jossa rastit sijaitsevat selkeiden johteiden varrella. Alla oleva taulukko kokoaa Suomen Suunnistusliiton käyttämän värimallin.

Kun olet käynyt pari kertaa vihreällä tai valkoisella radalla ja huomaat löytäväsi rastit varmasti, voit kokeilla keltaista, jossa opetellaan kompassin käyttöä ja yksinkertaista reitinvalintaa. Etene omaan tahtiisi – värikoodit on tehty juuri sitä varten.

Suunnistajan välineet ja varustus

Suunnistuksen hienous on, että aloittaminen ei vaadi kallista varustusta. Alkuun pääset seuraavilla:

• Kartta: saadaan tapahtuman lähtöpaikalta, joten omaa karttaa ei tarvitse hankkia.
• Kompassi: perusmallin levy- tai peukalokompassi riittää; monet tapahtumat myös lainaavat kompasseja.
• Leimauskortti: EMIT- tai SI-kortti, usein vuokrattavissa paikan päältä.
• Vaatetus: säänmukaiset, liikkumisen sallivat vaatteet. Pitkät lahkeet suojaavat risuilta ja hyttysiltä. Kilpailijat käyttävät kevyitä suunnistusasuja, mutta aloittelijalle käyvät tavalliset ulkoiluvaatteet.
• Jalkineet: pitävät maastojalkineet tai lenkkarit. Varsinaiset suunnistuskengät nastoineen helpottavat liukkaassa maastossa, mutta niitä ei tarvitse heti.

Myöhemmin varustusta voi täydentää esimerkiksi karttasuojalla (muovitasku kartalle) ja vedenkestävällä kartalla märkää keliä varten. Pidemmille retkille kannattaa pakata myös eväät; vinkkejä kevyeen eväilyyn löydät jutustamme lämpimän leiriruoan valmistamisesta ilman keitintä.

Mistä aloittaa suunnistaminen?

Paras tapa aloittaa on mennä matalan kynnyksen tapahtumaan, joissa opastusta on tarjolla ja radat on mitoitettu kaikentasoisille. Suomessa suosittuja aloituspaikkoja ovat:

• Iltarastit: seurojen viikoittain järjestämät kuntosuunnistustapahtumat keväästä syksyyn. Tarjolla on yleensä useita ratoja helposta vaativaan, ja mukaan voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista.
• Kuntosuunnistus: rento tapa harjoitella ilman kilpailupaineita. Monet sarjat tarjoavat myös helpon rastireitin perheille.
• Suunnistuskoulut: seurat järjestävät aloittelijoille ja lapsille suunnattuja kursseja, joissa perusasiat opetetaan ohjatusti.
• Rastilippu-palvelu: suuri osa tapahtumista ja ilmoittautumisista hoituu Rastilippu-palvelun kautta, josta löydät myös lähialueesi tapahtumat.

Etsi lähin suunnistusseura ja katso sen tapahtumakalenteri – useimmat ottavat uudet harrastajat ilomielin vastaan. Ensimmäisellä kerralla kannattaa valita lyhyt vihreä tai valkoinen rata, varata reilusti aikaa ja keskittyä kartan lukemiseen vauhdin sijasta.

Yleisimmät aloittelijan virheet

Lähes jokainen aloittelija tekee samoja virheitä. Kun tunnistat ne etukäteen, vältät turhaa eksymistä:

• Kartta väärin päin: jos et suuntaa karttaa, suunnat sekoittuvat. Suuntaa kartta aina ennen lähtöä rastilta.
• Liian kova vauhti: aloittelija juoksee usein nopeammin kuin ehtii lukea karttaa. Hidasta – ajattelu on tärkeämpää kuin jalkojen nopeus.
• Kartalta tipahtaminen: jos et tiedä, missä olet, pysähdy. Palaa viimeiselle varmalle kohteelle sen sijaan, että jatkat arvaten.
• Suoran linjan pakkomielle: tiheän metsän läpi oikaiseminen on yleensä hitaampaa kuin johteita pitkin kiertäminen.
• Rastikoodin tarkistamatta jättäminen: varmista aina lipun koodi ennen leimausta, ettet leimaa väärää rastia.

Turvallisuus ja jokamiehenoikeudet

Suunnistus perustuu Suomessa jokamiehenoikeuksiin, jotka sallivat jalan liikkumisen luonnossa toisenkin maalla ilman maanomistajan lupaa, kunhan ei aiheuta enempää kuin vähäistä haittaa. Vältä pihapiirejä, viljelyksiä ja selvästi merkittyjä kieltoalueita; suunnistuskartoissa tällaiset alueet on usein merkitty kielletyiksi, eikä niille saa mennä.

Huolehdi myös perusturvallisuudesta: kerro jollekulle, minne menet ja milloin palaat, pukeudu sään mukaan ja ota mukaan vettä sekä tarvittaessa pilli hälyttämistä varten. Älä lähde yksin tuntemattomaan maastoon pimeän tultua. Suunnistus on kuitenkin varsin turvallinen laji, ja järjestetyissä tapahtumissa maali seuraa, ketkä ovat palanneet metsästä.

Laji on myös erinomaista kuntoilua: se yhdistää kävelyn tai juoksun vaihtelevassa maastossa ja kehittää kestävyyttä. Jos haluat parantaa peruskuntoasi rasteja varten, lue vinkkimme säännöllisen juoksun hyödyistä sekä opas sauvakävelyn oikeasta tekniikasta, joka on hellävarainen tapa totuttaa keho maastoliikuntaan. Jos taas etsit muita aloittelijaystävällisiä ulkoliikuntalajeja, myös frisbeegolf ja golf ovat helppoja aloittaa luonnon keskellä.

Usein kysytyt kysymykset (UKK)

Tarvitsenko kompassin heti ensimmäisellä kerralla?

Et välttämättä. Helpoimmilla vihreillä ja valkoisilla radoilla pärjää hyvin suuntaamalla kartan maaston mukaan ja seuraamalla selkeitä johteita, kuten polkuja. Kompassi kuitenkin helpottaa kartan suuntaamista ja on hyvä ottaa mukaan heti alusta, jotta sen käyttö tulee tutuksi. Monet tapahtumat myös lainaavat kompasseja aloittelijoille.

Mikä rata aloittelijan kannattaa valita?

Valitse lyhyt vihreä tai valkoinen rata. Vihreällä reitti on usein valmiiksi viitoitettu, ja valkoisella rastit sijaitsevat selkeiden johteiden varrella. Näin opit perusasiat onnistumisen kautta. Kun löydät rastit varmasti, voit siirtyä keltaiselle radalle, jolla harjoitellaan kompassin käyttöä ja reitinvalintaa.

Mitä välineitä tarvitsen aloittaessani?

Alkuun riittää vähän: kartan saat lähtöpaikalta, kompassin voi usein lainata, ja leimauskortin voi vuokrata paikan päältä. Pue säänmukaiset, liikkumisen sallivat vaatteet ja jalkaan pitävät maastokengät tai lenkkarit. Erityisvarusteita, kuten suunnistuspukua tai nastakenkiä, ei tarvitse hankkia ennen kuin laji tuntuu omalta.

Kuinka kauan suunnistusrata kestää?

Se riippuu radan pituudesta ja omasta vauhdista. Aloittelijan rata on tyypillisesti 2–3 kilometriä, ja sen kiertämiseen kannattaa varata rauhassa aikaa – kävellen ja karttaa lukien siihen voi mennä tunti tai enemmän. Kyse ei ole kiireestä: ajan voi ottaa talteen, mutta tärkeintä on päästä maaliin oikeat rastit leimaten.

Saako suunnistaa toisen maalla?

Kyllä, jokamiehenoikeudet sallivat jalan liikkumisen luonnossa myös toisen maalla ilman erillistä lupaa, kunhan ei aiheuta enempää kuin vähäistä haittaa. Pihapiirejä, viljelyksiä ja selvästi merkittyjä kieltoalueita on kuitenkin vältettävä. Järjestetyissä tapahtumissa reitit on jo suunniteltu näiden sääntöjen mukaisesti, joten niissä voit keskittyä itse suunnistukseen.