Jos eteen tulee tappioputkia, on niiden käsitteleminen raskasta. Ne koettelevat henkistä kanttia ja vaikuttavat epäsuotuisasti myös itseluottamukseen. Tästä voi johtaa jopa impulsiivisiin tekoihin tai vahingollisiin päätöksiin. Niitä voi kohdata elämässään monissa eri tilanteissa, kuten urheilussa, sijoittamisessa, yrittämisessä tai nettikasinoilla pelaamisessa. Jokainen kohtaa joskus tappioputkia, mutta jotkut osaavat käsitellä niitä muita paremmin. Silloin he selviävät niistä paremmin. Jos sinäkin haluat kuulua heihin, lue tästä alta, kuinka tappioputkia kannattaisi käsitellä. Asiaa käsitellään näissä esimerkiksi nettikasinopelaamisen kautta.
Muista, että tappioputki on osa pelaamista
Ehkä kaikkein tärkeitä tappioputkien käsittelyssä on se, kuinka pitää tajuta niiden olevan osa pelaamista. Esimerkiksi rahapeleissä, kuten kolikkopeleissä ja vedonlyönneissä, tappiot ovat matemaattisesti todennäköisempiä kuin voitot. Tappioita voi tulla useampi peräkkäin eikä suurimmassa osassa rahapelejä ole edellisellä tappiolla mitään väliä. Esimerkiksi kolikkopeleissä jokainen pelikierros on erillinen kierros. Sen tulokseen ei vaikuta mitään se, miten edellisellä kierroksella kävi. Näissä peleissä tulee pitkällä aikavälillä myös häviämään, koska voitot ovat aina talon puolella.
Joissakin rahapeleissä voi voittaa esimerkiksi sillä, että on taitava pelaaja. Se voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että on matemaattisesti lahjakas ja osaa esimerkiksi laskea kortteja. Sellainen peli on mm. pokeri. Joten uusi nettikasino on aina kokeilemisen arvoinen, lähinnä erikoistarjousten ja bonusten vuoksi.
Pelaajien tulisi ymmärtää, että tappioputket eivät ole yleensä edes sattumaa. Monissa peleissä on palautusprosentti ja se jää aina alle 100 %. Tappiot eivät ole näissä peleissä sattumaa tai huonoa onnea, vaan logiikkaa. Tämän takia niihin ei kannata reagoida väärin eli tunnepohjaisesti. Niihin on syytä varautua ennakoidusti ja tietoisesti, jolloin ne eivät tunnu niin pahalta. Siihen eivät kaikki kuitenkaan pysty, joten kannattaa lukea tätä eteenpäin.
Tunne- vs. järkipelaaminen
Kun tulee eteen tappioita, alkaa ihminen usein toimia tunteella. Näin käy esimerkiksi pelejä pelaamalla, jolloin voi tuntua siltä, että pitää pelata vielä yksi kierros ja saada sillä tavalla tappiot voitettua takaisin. Mutta niin ei usein käy ja häviää vain lisää. Siksi tunteella pelaaminen voi olla todella huono asia. Se voi saada aikaiseksi paljon pahaa. Siinä voi ajautua epätoivoon ja se on yksi merkittävä syy, miksi voi kehittyä peliongelmia.
Kun mukana on liikaa tunteita, se vääristää todellisuudentajua. Tappioita voi alkaa selittämään huonolla onnella, joka ei ole hyvä asia. Kyse on oikeasti vain todennäköisyydestä, joka tarkoittaa pelaajalle aina pitkällä aikavälillä häviötä. Tai ainakin niiden pelien kohdalla, joiden lopputulokseen ei voi vaikuttaa taidoilla eikä millään muullakaan. Tunteiden vaikutus päätöksiin tulee mukaan sitä suuremmalla todennäköisyydellä, mitä pitempi tappioputki on. Se tarkoittaa valitettavasti myös sitä suurempia tappiosummia.
Rajat, rutiinit ja realismi
Vaikka tappioputkea ei voi estää, niiden vaikutuksille voi tehdä jotain. Niitä voi hallita, joka on erittäin tärkeää. Sen voi tehdä esimerkiksi rahapelien kohdalla monella eri tavalla. Yksi on se, että asettaa pelaamiselle rajat. Niiden täytyy olla tarkat rajat eikä niitä tule ylittää. Rajat voivat koskea päivittäistä tai viikoittaista pelaamista eli kuinka paljon voi enintään hävitä noina aikoina. Myös aikarajoja kannattaa asettaa. Silloin ei tule pelattua edes vahingossa liian kauan, jolloin tärkeitä asioita voi jäädä tekemättä. Kasinot tarjoavat myös omia vastuulliseen pelaamiseen tarkoitettuja työkaluja, kuten tappiorajoja, pelitaukoja sekä pelaamiseen estoon liittyviä säätöjä.
Ei kannata tehdä väsyneenä asioita, joissa voi tulla tappioita. Niitä ei kannata tehdä myöskään stressaantuneena tai tunnekuohun vallassa. Esimerkiksi pelaamisestä voi tulla pakokeino selvitä ikävistä tunteista, joka on huono asia. Silloin unohtuvat helposti itselle asetetut rajat ja syntyy pahaa jälkeä.
Pelaamista ja muita tappioputken mahdollistavia asioita kohtaan tulisi olla realistinen asenne. Esimerkiksi pelaaminen ei ole keino tienata rahaa. Sen pitäisi olla vain viihdyke, jossa maksamisen kautta pääsee tekemään jotain mukavaa. Kun kykenee tällaiseen ajatteluun, eivät tappioputketkaan tunnu niin pahalta. Silloin ollaan oikeilla raiteilla siinä, kuinka selvitä parhaiten tappioputkista.
Tappioputken jälkihoito – mitä sen jälkeen tapahtuu
Siinä vaiheessa, kun tappiota on tullut paljon eli tappioputki on pitkä, on tärkeää pysähtyä. Jos kyse on rahapeleihin häviämisestä, ei tule alkaa pelaamaan ja luulla, että häviöitä saisi sillä tavalla takaisin. Silloin voi käydä helposti niin, että tappiota tulee vain entistä enemmän lisää. Tässä vaiheessa pitää tehdä täysin muita asioita. Silloin voi pelata rahapelien sijaan esimerkiksi korttipelejä muiden kanssa.
Kirjaa ylös tappiosi. Se konkretisoi tilanteet ja tajuat asian paremmin. Sillä ehkäiset itsepetosta, joka voi johtaa lopulta entistä pahempaan tilanteeseen. Pidä myös tauko tässä välissä. Kun pitää hetken ajan asiasta etäisyyttä, on sen jälkeen helpompi ajatella järkevämmin. Tässä välissä voi keksiä paremman keinon selvitä tilanteesta, kuin sen väärän, jonka tekee epätoivon edessä.
Kannattaa myös puhua asiasta muille. Erityisesti rahapelien kohdalla voi tuntua siltä, että haluaa salata tilanteen. Mutta se ei kannata, koska siitä ei ainakaan ole mitään apua. Kerro esimerkiksi luotetulle ystävälle tappioputkestasi. Myös ammattilaiselle voi mennä puhumaan. Kun kerrot tästä muille, estää se tilannetta ainakin pahentumasta. Muilla voi olla hyviä ideoita, kuinka alkaa selvittämään tilannetta ja mitä tehdä tappioputken aiheuttamille ongelmille. Jos puhuu asiasta muille tarpeeksi ajoissa, ei tilanne ehdi välttämättä muuttua edes kovin pahaksi.
Vastuullinen pelaaminen on tappioputkissa yksi tärkein asia
Pelaamisessa vastuullisen pelaamisen tulisi kulkea aina mukana mielessä. Se on tappioputken iskiessä ehkä tärkein asia muistaa. Heti kun huomaa, että näin ei ole, on syytä hakea apua. Uuden Suomeen tulossa olevan rahapelilain yksi tärkeimmistä tavoitteista on lisätä vastuullista pelaamista. Kun pelaa vastuullisesti, pitää kiinni budjetistaan. Se on myös sitä, että pelaa vain sen ajan, joka ei aiheuta ongelmia, jolloin esimerkiksi muut asiat eivät jää tekemättä.
Kun hakee apua pelaamiseen, se on aina vain hyvä asia. Onneksi apua löytyy monista eri paikoista ja tahoilta. Myös läheisistä voi olla paljon apua. Sitä kannattaa hakea ennemminkin liian aikaisin kuin liian myöhään. Omaa pelaamista voi suojella etukäteen myös erilaisilla rajoituksilla, joita vastuulliset pelipaikat tarjoavat.
Tappioputki voi myös opettaa, jos sen vain antaa
Vaikka tämä voi kuulostaa oudolta, niin tappioputkesta voi olla myös hyötyä. Se antaa arvokkaan tilaisuuden itsetukiskeluun. Se pakottaa pysähtymään ja tarkastelemaan omia motiiveja sekä käytöstä. Se voi tuoda mieleen monenlaisia kysymyksiä, kuten sen, miksi pelaa ja miten suhtautuun sen tuomiin riskeihin. Sen myötä voi myös mietiskellä, miten hallitsee omia tunteita.
Kaikki nämä kysymykset ovat pelaamisen kannalta tärkeitä, mutta ne ovat tärkeitä myös muissa elämänosissa. Sellaiset ihmiset, jotka ovat kokeneet tappioputkia ja käsitelleet sen rakentavilla tavoilla, ovat kasvaneet henkisesti ja ymmärtävät itseään paremmin. He ovat myös ehkä tajunneet, että tappioputket ovat välttämättömiä.