Elämämme kietoutuu aina vain enemmän teknologian ympärille. Sujuva arki on aina vain riippuvaisempi eri laitteista ja etenkin internetistä. Siinä missä se helpottaa elämää, niin välillä on hyvä muistuttaa sen varjopuolista.

 

On todella tärkeää oppia käyttämään järkevästi nettiä. Meillä on tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia sen käytössä, etenkin niissä tapauksissa jos julkaisut tiedot, kuvat tai videot koskevat muitakin kuin meitä itseämme.

Mistä tiedän onko omat tiedot turvassa?

Kerrytämme päivittäin uutta sähköistä dataa itsestämme. Vuosi vuodelta kodistamme löytyy elektroniikkaa enenevässä määrin ja ne on myös yhdistetty verkkoon. Mitä enemmän tietoa meistä liikenteessä, sitä suurempi riski niiden väärinkäyttämiseen on olemassa.

 

Tietovuoto – ole kaukaa viisas

Toisinaan netissä tulee vastaan uutisia tietovuodoista. Ensimmäisenä ajatuksena on se, että mitäpä hakkerit minun tiedoilla tekisi. Niin kauan kuin tietoja ei käytetä väärin ei mitään tapahdukaan.

 

Onneksi on suhteellisen harvinaista joutua itseä haittaavan tietovuodon tai identiteettivarkauksen uhriksi. Ikinä ei ole kuitenkaan haittaa olla liian varovainen. Välttämättä ei kannata odottaa hetkeä, kun on myöhäistä olla varuillaan.

 

Mikäli kiinnostaa onko vahinko päässyt jo tapahtumaan, niin voit tarkistaa onko omat tietosi esimerkiksi erilaisten identiteettivarkauden tarkastajien kautta. Nämä antavat suuntaa siitä koskeeko tietovuodot itseä ja ovatko ne mahdollisesti joutuneet vääriin käsiin

 

Hakkerit pyrkivät pääsemään yritysten tai palveluiden tietokantaan, jotta voivat myydä saadut tiedot nettirikollisille. He yrittävät hyötyä näillä tiedoilla rahallisesti tai varastaa identiteettisi.

 

Vaikka tiedot olisivat joutuneet vääriin käsiin käyttäjä saa tästä tiedon usein vasta vuosien jälkeen. Niinpä erityisen tärkeään asemaan nousee käyttäjän oma toiminta ja tietoisuus nettikäyttäytymisessä sekä mahdollisista riskeistä ja niiden laskemisesta.

Mitä varotoimia kannattaa ottaa käyttöön?

Itseasiassa todella pienillä asioilla voi vaikuttaa jaettujen tietojen turvallisuuteen. Tässä suurimmassa roolissa on netin käyttäjä itse. Jaamme sosiaalisessa mediassa aina vain enemmän tietoa itsestämme ja arjesta.

 

Samalla olemme myös tietoisempia olemassa olevista riskeistä, joita tietovuodot tai identiteettivarkaudet voivat tuoda mukanaan. Hyvä on kuitenkin aina välistä muistutella mieleen mitä ja miten tietoja netissä kannattaa jakaa.

1.    Päivitä salasanat säännöllisin välein

Ensisijaisen tärkeää on se, ettei kaikissa palveluissa käytetä samaa salasanaa. Mikäli näin teet, niin helpotat huomattavasti rikollisten työtä ja itse asiassa teet heille karhunpalveluksen. Heidän on näin helppo saada kaikki mahdolliset tiedot käyttäjästä, kun sivustot aukeavat yhdellä ja samalla salasanalla.

 

Tiedän, on suorastaan raivostuttavaa keksiä vahvoja salasanoja isoine kirjaimineen ja numeroineen sekä erikoismerkkeineen. Tätä varten on hyvä varata vanhanaikanen muistivihko kotiin, josta myöhemmissä tilanteissa on helppo löytää asetetut salasanat.

2.    Hyödynnä kaksivaiheista tunnistautumista

Henkilötietoihin pääsyä voi vaikeuttaa asettamalla kaksivaiheisen tunnistautumisen. Kuvitellaan tilanne, että tietosi ovat päässeet vääriin käsiin tietovuodon yhteydessä. He joutuvat näkemään lisävaivaa tietoihin käsiksi pääsemiseksi, jos käytössä on lisäksi vaikka tekstiviestitse lähetettävä koodi tai erillinen sovellus.

 

Mitä todennäköisemmin hakkeri ei ensisijaisesti ole kiinnostunut juuri sinun tiedoista, vaan ensin kokeille ne helpoimmat vaihtoehdot.

3.    Jaa tietosi harkiten

Mitä useammassa tietokannassa omat tiedot ovat, sitä suurempi riski tietovuodolle on olemassa. Käyttäjätiliä tehdessä tai sovelluksia ladatessa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitkä tiedot annat palveluntarjoajalle käyttöön.

 

Täydellistä varmuutta et voi saada siihen kuinka hyvin ne suojellaan heidän puolesta. Siksi on hyvä pohtia onko tietojen antaminen oikeasti tarpeellista.

4.    Siivoa turhat käyttäjätilit pois

Netin ihmeellisen maailman kaukaisimpiin sopukoihin jää elämään tiedot käyttäjätilien kautta, jotka eivät ole käytössä. Niinpä on järkevää tehdä päivitys ja poistaa kaikki vanhat profiilit.

 

Näin voit pienentää riskiä siltä, että omat tiedot lähtisivät kiertoon tätä kautta.

Unsplash.com

Järkevää varovaisuutta

Kaikille meille on jo itsestäänselvyyksiä asiat, kuten sosiaalisen median tilien yksityisyyden rajoittaminen tai se, että emme jaa tietoja kenellekään tuntemattomalle omasta osoitteesta, sijainnista, puhelinnumeroa tai luottokorttitietoja.

Tämän lisäksi kaikkea jaettua tietoa, ladattuja sovelluksia tai klikattavia linkkejä kannattaa käyttää harkiten. Tietovuodon sattuessa henkilötiedot toimivat arvokkaana kauppatavarana rikollisille. Mitä enemmän tietoa olet jakanut, sitä arvokkaampi saalis olet heille.

 

Kiinnittämällä huomiota pieniin yksityiskohtiin voit omalla toiminnalla laskea huomattavasti riskiä ikäviin seurauksiin. Myös olemassa olevat tietojen poistoa kannattaa harkita. Haittaa ei ole, jos ottaa käyttöön erilaisia turvallisuutta lisääviä palveluita.

 

Vainoharhaiseksi ei ole kuitenkaan tarvetta ryhtyä, vaan tähän riittää yksinkertaisesti asioiden tiedostaminen ja mahdollisten ongelmien ennaltae

Edellinen artikkeliSuomalaiset keksinnöt kautta aikojen
Seuraava artikkeliKenen käsiin voi luottaa omat tiedot?