Raamattu ei määritä Jumalan ulkonäköä, vaan jopa ennemmin ehdottaa sen olevan tuntematon. Kuitenkin monet ajattelevat Jumala-sanan kuullessaan jonkinlaisia kasvoja.

Pohjois-Karolinan yliopiston tutkijat haastattelivat 511 USAlaista kristittyä ja esittivät eri kuvia, kysyen, mikä näyttää eniten Jumalalta. Lopputulos on mielenkiintoinen analyysi sekä keskiarvokuva. Tutkimuksen ”huono puoli” – mielestäni – on pieni otanta sekä mahdollsuus vain valita ennalta esitetyistä kuvista.

Tutkimuksessa selvisi mm., että liberaalit pohtivat Jumalan olevan enemmän feminiininen ja rakastava, kun taas konservatiivit valitsivat maskuliinisempia ja voimakkaampia persoonia täksi kuvaksi. Useat tutkimukseen osallistuneet yhdistivät omia kasvonpiirteitään Jumalan kuvaan. Tummaihoiset ajattelivat Jumalan olevan tummempi-ihoinen, valkoihoiset pitivät vaaleampi-ihoisista kuvista. Voidaan myös pohtia, että taiteilijoiden maalausten hahmot ja elokuvien näyttelijöiden ulkonäkö ovat vaikuttanut siihen, miltä ihmiset kokevat Jumalan näyttävän.


Testejä ja tutkimuksia selkeästi tehdään myös julkisuushakuisesti. Kenties näin voidaan näkyyvyttä saavutettua hakea helpommin rahoitusta vakavammille tutkimusaiheille. Ei sillä, tämäkin on aivan mielenkiintoinen aihe. Tosin vaikea sanoa, onko tuloksilla muuta kuin julkisuusarvoa.
Lähteet: BoingBoing, Newsweek