Joskus tulee sellaisia innovaatioita, että kestää hieman tottua ajatukseen. Family cloth on tällainen ekologinen uusväline.
Tätä perhekangasta käytetään WC:ssä vessapaperin sijaan. Jotkus käyttävät näitä ainoastaan pieneen hätään, mutta webbikirjoittelujen perusteella on myös tavallista käyttää näitä kaikkeen pyyhintään.

Kangaspala on kestävä ja mukavampi kuin WC-paperi. Luonnon säästämisestä ei oikeastaan ole varmuutta – ainakaan isommissa kaupungeissa, sillä jätehuolto pelaa niin tehokkaasti. Pesukone ja pyykinpesuaine saattaa olla epäekologisempi vaihtoehto. Tämä on allekirjoittaneen arvaus.
Mutta kaikenlainen materiaalien säästäminen on mielekästä ainakin periaatteessa. Sitä voisi pohtia jopa enemmän, että miksi vessa huuhdotaan juomakelpoisella vedellä? Suihkuvettä kun voisi kierrättää. Tosin tässä pääsemme jälleen aiheeseen, että vettä pitäisi käyttää runsaasti, jotta Päijännetunneli (Helsingissä), talon vesiputkistot ja viemärijärjestelmä pysyvät kunnossa.


Itse kyllä vierastaisin laittaa likaiset kangaspalat keräysastiaan. Toisaalta ihminen on niin sopeutuvainen, että kyseessä lienee enemmänkin tottumiskysymys. Hajuhaitta täytyisi tietenkin hoitaa jollain keinolla – Ja pyykkivuorot olisivat erittäin epäsuosittuja.
Keskusteluun voi osallistua ja kuvia seurata Instagramissa #familycloth.
Läheet: Petty Mayo, Buzzfeed