Kuinka paljon nuoriso käyttää älypuhelimia? Tämä selvitettiin Britanniassa 1500 osallistujan tutkimuksessa.

Nuoriso ja puhelin

Näytön edessä

Kävi ilmi että nuorison keskuudessa ollaan puhelimen parissa yhteensä keskimäärin 41 päivää vuodessa. Tämä vastaa n. 2 tuntia ja 40 minuuttia päivässä.

Internet

Kännykkää käytetään 24/7 portaalina ostoksiin, uutisiin sekä viihteeseen. Tutkimus kertoi myös, että 55℅ vanhemmista pohti usein kuinka pärjättiin ennen Internetiä tai kännyköitä.

Internet ja kännykkä näyttävät siis olevan keskeinen osa nuorten elämää ja asioiden hoitoa. Tähän saattaa liittyä jotain huonojakin puolia, mutta luulisin että kokonaisuudessaan tämä luo sukupolven joka on positiivisella tavalla melko erilainen kuin aiemmat.

Puhelimen näyttö
Web-koodia
Internet

Kaikki tieto on käsillä. Tekniikka tarjoaa uusia mahdollisuuksia esimerkiksi tieteeseen ja luovaan toimintaan, sekä urheiluun ym. ym. Samalla kriittisyys tietoa kohtaan kehittyy jo varhain. Vanhemmat sukupolvet ovat nyt huolissaan siitä että netissä on virheellistä tietoa sekä esim. valeprofiileja. Uusi sukupolvi oppii kyseenalaistamaan nämä jo varhaisessa vaiheessa. Lisäksi tiedonhankinta ei varmastikaan ole yhtä politisoitunutta ja tämä tulee näkymään myös politiikassa.

Entä kuinka jatkuva oman tiedon jakaminen sekä kampanjat kuten yhteisörahoitukset yms. vaikuttavat? Lisäksi kaikki ilmiöt vyöryvät globaalisti nopeasti.

Erittäin kiinnostavaa nähdä mitä seuraava sukupolvi tuo tullessaan kun astuu johtoon. Varmasti on myös niitä jotka hylkäävät teknologian ja lähtevät luonnon rauhaan.

Lähde: Dailymail

Edellinen artikkeliNissan esittelee Tähtien sota Last Jedi -kustomoidut automallit
Seuraava artikkeliKvanttilevitaatio hämmästyttää, teoriaa ja videoita