Optinen harha on illuusio, joka johtaa näköaistia harhaan. Siinä aivot tulkitsevat silmien saaman informaation siten, että näköaistimuksessa jokin vaikuttaa mahdottomalta tai todellisuuden vastaiselta. Näin keroo Wikipedia. Psykiatri Roger Shepard esitteli ”Turning the Tables” -pöytäkuvan kirjassaan ”Mind Sights: Original Visual Illusions, Ambiguities, and Other Anomalies” vuonna 1990. Pöytäkuvan jälkeen esittelemme useita muita optisia harhoja.
Kirkkaus- ja kontrastiharhat aiheutuvat siitä, että havaintomme kirkkaudesta voi vaihdella subjektiivisesti, ja siihen vaikuttaa esimerkiksi näkymän konteksti.
Tuikkivat harhat ovat kuvia, jotka näyttävät tuikkivan tai säkenöivän, kun katsetta liikutetaan niiden pinnalla. Harhan perusmuoto on nimetty saksalaisen Ludimar Hermannin mukaan, joka eritteli vuonna 1870 kuvan ja taustan välisen simultaanisen kontrastin tarkan vaikutuksen.
Taipumisharhoissa suorat tai pyöreät linjat näyttävät vääristyvän tai taipuvan.
Kuvio- ja taustaharhoissa havaintoharha syntyy siitä, että aivot tulkitsevat merkityksen niin kuvion kuin sen taustankin muodolle, jolloin kuvio ja tausta vaihtavat paikkaa.
Arviointiharhoissa kuvioiden koko tai suunta toisiinsa nähden näyttää todellisesta poikkeavalta.
Väriharhat: Valaistusolosuhteet ja ympäröivät värit vaikuttavat voimakkaasti havaintoomme väristä.
Stereoharhat luovat illuusion kolmiulotteisesta kuvasta kun kahdesta itsenäisestä lähteestä tulevat verkkokalvon kuvat sekoittuvat yhdeksi kuvaksi. Stereokuvia katsottaessa silmiä pidetään kuin katsottaisiin kaukaisuuteen. Noin kymmenen prosenttia ihmisistä ei kykene näkemään näitä illuusioita.
Liikeharhassa liikkumaton kuva näyttää liikkuvan. Joskus liikkeen havaitsemiseksi täytyy liikuttaa päätä tai silmiä.
Mahdottomissa muodoissa kuvan kolmiulotteinen tulkinta todellisena fyysisenä objektina on mahdoton. Tämän mahdottomuuden voi havaita vasta kun sen eri osia vertailee.
Varjoharhat perustuvat aivojen tapaan tulkita valaistuksen ja varjojen säännönmukaisuuksia ja määrittää niiden perusteella muodot ja syvyydet.
Perspektiiviharhat: Perspektiivisääntöjen avulla voidaan luoda kuvia, jotka näyttävät perspektiivin takia ristiriitaisilta suhteessa todellisiin mittoihinsa.
Merkitystä vaihtavat kuvat ovat monitulkintaisia. Aluksi näköjärjestelmä häilyy edestakaisin kahden tulkinnan välillä, mutta kun tulkinta on vakiintunut, sitä on enää hyvin vaikea vaihtaa tai jättää se huomiotta.
Kasvoharhat: Ihmisen kasvojentunnistuskyky on hyvin kehittynyt. Kasvoharhat ovat esimerkiksi ylösalaisin käännettyjä kuvia, jotka näyttävät normaaleilta, vaikka niissä onkin jotain epätavallista.
Näkökulmaharhat: Ihmisaivot olettavat, että liikkuminen ei vaikuta kohteen yleisiin piirteisiin millään yllättävällä tavalla. Muodot oletetaan pysyviksi ja näköaisti johdonmukaiseksi. Näkökulmaharhassa kohde on monitulkintainen tai rikkoo johdonmukaisuuden oletusta.
Nurinkuriset harhat: Nurinkurisen kuvan tulkitseminen riippuu siitä, mistä suunnasta sitä katsoo.
Yhdistelmäkuvassa monta pienempää kuvaa yhdistyy yhdeksi selkeäksi pääkuvaksi.
Anamorfoosi ja silmänlume: Anamorfoosi tarkoittaa tekniikkaa, jossa kuvan voi tulkita katsomalla sitä tietystä kulmasta tai vääristävästä peilistä. Trompe l’œil on maalaustaiteessa käytetty tekniikka, jossa katsoja huijataan näkemään kuva ikään kuin todellisuutena luomalla tasaiselle pinnalle realistinen vaikutelma kolmiulotteisuudesta.
Luonnon harhoihin kuuluu monia luonnossa tavattavia optisia harhoja.
Arkkitehtoniset harhat: Arkkitehtuurissa on hyödynnetty optisia harhoja jo varhain. Usein sillä on pyritty vastustamaan visuaalisen vääristymisen vaikutuksia.
Näin kuvat hämäävät aivojamme, jotka ovat tottuneet toimimaan liikkeessä ja kolmiulotteisessa maailmassa. Yllättäen tässä tulee ajatelleeksi uusia asioita ihmisen luonteesta ja olemuksesta!
