https://www.youtube.com/watch?v=3N1Q8oFpX1Y

Juuri muutama päivä sitten puhuin siitä, miten nykyisin ihmisiä ympäröi lukuisat robotit, mutta näitä ei vain tule aina huomanneeksi. JIBO taas pyrkii olemaan sellainen tieteiselokuvista tuttu kodin keskipiste, joillaisia moni jo varmasti odottaa.

JIBO koostuu kääntyvästä yläosasta sekä jalustastaan. Siitä löytyy kaksi kameraa, joiden avulla vekotin voi seurata kasvoja tai napsia kuvia. Laitetta ohjaillaan äänikomentojen avulla ja se osaa myös oppia omistajansa käytäntöjä. Vekotinta voi esimerkiksi käyttää videopuheluissa, kokkausapurina tai yksinkertaisena lastenhoitajana. Tieto siirtyy WiFi:n avulla ja härvelin sovelluksille kehitetään myös omaa kauppapaikkaa.

Robotin saa itselleen noin 370 eurolla, mikäli sen rahankeräyskampanja onnistuu. Härvelit olisi tarkoitus saada lähetettyä vuoden 2015 lomakauden aikana. Moni on toki ennen tätäkin hilavitkutinta koittanut tuottaa vastaavanlaisia robottiapulaisia ja moni tulee varmasti tämän jälkeenkin yrittämään samaa. Tiedä sitten, milloin tekniikka on sillä tasolla, että tällaisia robotteja olisi järkevintä kehittää.

Lähde

Edellinen artikkeliBistro – Älykäs automaatti ruokkii kissaa ja erottelee nelijalkaiset kasvojen perusteella
Seuraava artikkeliMIT:n opiskelijat kehittelevät jäätelötaidetta tuottavaa 3D-tulostinta