vesitasapainosensori

Etenkin näin kesällä moni saattaa tietämättäänkin kärsiä kuumuuden aiheuttamasta nestehukasta jopa täällä Suomessa. Sandia National Laboratories -niminen laboratorio on nyt kehittänyt sensorin, joka ilmoittaa, jos keho tarvitsee lisää nestettä.

Laite on sen verran pienikokoinen, että se mahtuisi mahdollisesti esimerkiksi älykellon takaosaan. Tiedon kehon nestetilasta härveli saa siitä löytyvien mikroneulojen avulla, mutta nämä ovat kuitenkin sen verran pieniä, että ne eivät aktivoi hermostoa. Näin ollen näytteen ottamisesta ei synny lainkaan kipua. Laitteisto onkin tältä osin nykyisiä verinäytteisiin perustuvia sensoreita parempi ja sen saisi pienellä viilauksella tunnistamaan lisäksi kehon natrium- ja kalsiumtason.

Sinänsä mielenkiintoista, miten nykyisin on mahdollista kehittää tällaisia mittalaitteita, joiden toimintaa ei välttämättä edes havaitse.

Lähde

Edellinen artikkeli[Konsepti] Napkin Table yhdistää lautasliinan ja retkipöydän
Seuraava artikkeliTutkijat kehittivät tavan, jolla hyttyset saatiin tuottamaan lähes ainoastaan miespuolisia jälkeläisiä