ihomikropiiri

Moni varmasti muistaa siirtotatuoinnit, joita muutamia vuosia sitten tuli jokaisen karkkipussin ja yllätysmunan mukana. Lähitulevaisuudessa tällaisen tatuoinnin tyylisessä palasessa voi olla mukana erilaista kehon tietoja mittaavaa elektroniikkaa.

Materiaalitieteitä tutkiva John Rogers sekä hänen MC10-niminen yrityksensä ovat nyt onnistuneet kehittämään taipuvia mikropiirejä, joita voi kiinnittää avauksessa mainittujen siirtotatuointien tapaan iholle. Tällaiset pienet elektroniikkalaitteet voisivat sitten kerätä tietoa vaikkapa käyttäjänsä terveydentilasta. Piistä valmistetut mikropiirit voidaan suojata esimerkiksi nestemäisellä laastarointiaineella. Tästä huolimatta tällaiset vekottimet ovat väliaikaisia, sillä ne irtoavat aikanaan ihon luonnollisen hilseilyn johdosta.

Tällä hetkellä keksinnöt hyödyllisyyttä rajoittaa tietty virtalähteet. Vekottimen kehittäjät tutkivatkin erilaisia vaihtoehtoja käyttää langatonta virran siirtoa, sillä aivan vielä ei ole keksitty tarpeeksi pieniä ja toimivia akkuja iholle asennettavaksi. Tämän lisäksi koitetaan keksiä, miten pikkuinen mikropiiri onnistuisi siirtämään keräämänsä datan esimerkiksi matkapuhelimiin.

Tällaisten laitteiden toiminnassa on siis vielä paljon kehitettävää, mutta eiköhän tuollaiset iholle asennettavat sähköpiirit ole muutaman vuoden sisällä täyttä totta.

Lähde

Edellinen artikkeliSveitsiläinen yritys valmistaa suklaata hologrammeilla
Seuraava artikkeliHackedPack yhdistää riippumaton ja repun