vetosäde

Vetosäde (eng. tractor beam) on tuttu monista elokuvista, kirjoista ja peleistä. Kyse on siis systeemistä, jolla pystyy vetämään muitakin kuin magneettisia kohteita itseään kohti varsinaisesti koskematta niihin. Aiemmin kehitellyt vetosäteet ovat kyenneet vaikuttamaan vain todella pieniin kappaleisiin todella lyhyeltä etäisyydeltä. Nyt tutkijat ovat kuitenkin kehittäneet säteen, joka kykenee siirtämään miljoona kertaa suurempia kappaleita kuin aiemmat tuotokset.

Vielä ei pidä kuitenkaan innostua liiaksi, sillä vaikka tämä uusi systeemi pystyykin huomattavasti parempiin tuloksiin kuin edeltäjänsä, kykenee sekin liikuttamaan ainoastaan tietynlaisia sentin kokoisia kappaleita. Dundeen yliopistossa Skotlannissa kehitetty systeemi koostuu noin tuhannesta ultraäänilähettimestä, jotka on asetettu vettä sisältävän kammion pohjalle. Testeissä kyettiin liikuttelemaan onttoja kolmion muotoisia kappaleita luomalla niiden taakse ääniaalloista koostuva työntävä voima.

Systeemi kykenee tuottamaan muutaman millinewtonin vahvuisen voiman ja lisäksi menetelmä vaatii toimiakseen kappeleita, joiden takaosa on ohuempi kuin etupää. Vaikka kyse ei ole siis vielä autoja vetävistä säteistä, niin on tällainen saavutus kuitenkin hyvä osoitus siitä, että toimivat vetosäteet eivät välttämättä olekaan aivan fiktiota.

Lähde

Edellinen artikkeliReinast Luxury Toothbrush on maailman kallein hammasharja
Seuraava artikkeliISS tarjoaa reaaliaikaista kuvaa maapallostamme avaruudesta käsin katsottuna

1 KOMMENTTI

  1. Vanhoissa teksteissä kerrotaan tyypeistä jotka soittivat muodostelmassa puhallinsoittimia ja saivat isoja lohkareita leijumaan haluamaansa paikkaan. Käyn siis kaivamassa nokkahuiluni kaapista.

    No ei kai. Mutta oikeasti kirjoitusten mukaan nämä tyypit tulivat taivaasta ja olivat muinaisihmisille jumalia. Melkoiset pillit heillä.