Älypuhelimien avulla voi nykyisin helposti tarkistaa asioita internetistä ja suunnistaa vaikkapa lähimpään ravintolaan. Näillä laitteilla ei kuitenkaan varsinaisesti saa juurikaan dataa ympäristöstä vaan kaikki tieto tulee muuta kautta. SCiO on uusi älypuhelimen kanssa toimiva sensori, joka mahdollistaa esimerkiksi erilaisten elintarvikkeiden tietojen tutkimisen yhden skannauksen avulla.

Vekottimen avulla voi muun muassa tutkia lääkkeiden koostumusta, ruokien ravinnearvoja tai tarkastella huonekasviensa hyvinvointia. Laitteen toiminta perustuu lähi-infrapunaspektroskopiaan. Näin ollen avaimenperän kokoisella laitteella ensin heijastetaan kohdetta päin valonsäde, jonka jälkeen SCiO kerää takaisin heijastuvan valon ja analysoi sen koko spektrin. Erilaiset materiaalit tunnistetaan sen perusteella, että niiden molekyylit vaikuttavat takaisin heijastuvaan valoon eri tavoilla.

Koska laitteen tietokantaan ei tietenkään saada heti kerättyä vertailudataa aivan kaikesta, hyödynnetään projektissa myös käyttäjien mahdollisuutta täydentää kokoelmaa erilaisista heidän skannailemistaan asioista. Pelkkien speksien nojalla tällainen sensori voi kuulostaa melko futuristiselta, mutta ainakin yltä löytyvässä demovideossa se tunnistaa hyvin erilaisia elintarvikkeita.

Laite kerää rahoitustaan vielä noin 40 päivän ajan ja sen voi napata mukaansa noin 140 euron kappalehintaan. Hintaan kuuluu kaikki vekottimelle tehdyt sovellukset seuraavan kahden vuoden ajalta julkaisusta lähtien.

Lähde

Edellinen artikkeliLunecase on älykäs kännykkäkotelo, joka ei kuluta puhelimen akkua
Seuraava artikkeliTältäkö näyttää seuraava maailman nopein polkupyörä?