verisoluja

Veri on asia, jota useimmilta ihmisiltä löytyy juuri sopivasti omiin tarpeisiin, mutta joillakin taas on kova puute siitä. Osa ihmisistä lahjoittaakin tästä syystä vertaan sitä tarvitseville. Valitettavasti prosessia monimutkaistaa se, että tämä punainen neste jakautuu useampaan ryhmään, jotka eivät aina ole yhteensopivia keskenään. Pian keinotekoisen ja kaikille sopivan veren valmistamisesta tehtaissa voi kuitenkin tulla mahdollista.

Marc Turner, joka johtaa yli 6 miljoonaa euroa maksavaa tutkimusta, on nyt ilmoittanut onnistuneensa tutkimusryhmänsä kanssa valmistamaan verensiirtoon sopivia punasoluja. Solut on viljelty ihmisiltä otetuista kantasoluista ja ne ovat O-veriryhmää. Samankaltaisia tutkimuksia on tehty myös ennen, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun valmistettu veri on laadultaan ja turvallisuudeltaan tarpeeksi korkeatasoista ihmisille siirrettäväksi.

Ensimmäiset ihmiskokeet uudella verellä on tarkoitus toteuttaa vuoden 2016 loppupuolella tai vuoden 2017 alussa. Tällä hetkellä ongelmia aiheuttaa vielä se, että kehitetty menetelmä ei ole tarpeeksi skaalautuva suurten verimäärien valmistusta ajatellen ja näin ollen sen käyttäminen tulee kalliiksi. Tällainen mahdollisuus kasvattaa verisoluja olisi kuitenkin varmasti hyvin tervetullut lääketieteelliseen käyttöön.

Lähde

Edellinen artikkeliOhjelmisto kertoo, miltä lapsi näyttää aikuisena
Seuraava artikkeliValtavaa versiota Jenga-pelistä pelataan kaivureilla ja traktoreilla