Jo vanhemmatki tieteiselokuvat veikkasivat erilaisista nanoroboteista koostuvia korjaussysteemejä ihmiskehoon. Näiden härveleiden kehitys on myös oikeasti etenemässä, joskin tutkimusten eteneminen on tietty hidasta touhua. Nyt kuitenkin on päästy taas yksi askel eteenpäin, kun ihmissolun sisälle laskettuja nanomoottoreita on pystytty ensimmäistä kertaa ohjaamaan.

Pennsylvanian osavaltionyliopiston tutkijat ovat onnistuneet kontrolloimaan elävien ihmissolujen sisällä kelluskelevia nanomoottoreita. Pieniä putkiloita liikuteltiin ultraääniaaltojen sekä magneettien avulla. Yksi tärkeistä havainnoista oli se, että härvelit kykenivät liikkumaan yksilöinä, eivätkä ohjauskomennot tuoneet kaikkia moottoreita tiettyä pistettä kohti.

Tällaisten härveleiden kehittyneemmät versiot voisivat sitten joskus tulevaisuudessa manipuloida soluja ja näin parantaa nykyisin vaikeasti hoidettavissa olevia tauteja. Teknologia on kuitenki vielä kaukana valmiista ja vie useita vuosia, että tällaisista härveleistä on oikeasti iloa ihmisille.

Lähde

Edellinen artikkeliSupersmoker Bluetooth yhdistää sähkötupakan ja mikrofonin
Seuraava artikkeliGooglen Project Tango mallintaa ympäristöä matkapuhelimella