Eriliaisia tietokoneen kontrollointitapoja on jo vaikka millä mitalla. Nyt esiteltävä härveli ei välttämättä ole se kaikkein käytännöllisin syötelaite, mutta taatusti yksi näyttävimmistä.

AquaTop display hyödyntää toiminnassaan vesiallasta ja kyseisen nesteen liikettä. Systeemi osaa tunnistaa veden alla ja päällä olevat kädet ja toimia tilanteen mukaan. Kokoonpanossa on hyödynnetty vesialtaan lisäksi kannettavaa tietokonetta, Kinect-sensoria sekä projektoria. Veteen on sekoitettu aineita, joilla se on saatu läpinäkyvästä valkoiseksi.

Laitteistolla voi esimerkiksi käyttää Windows 8 -käyttöjärjestelmää. Objekteista voi napata kiinni ja niitä voi poistaa ”vetämällä” ne veden alle. Kopioiminen tapahtuu fyysisesti kauhaisemalla haluttu kohde uuteen sijaintiinsa. Yltä löytyvällä videolla esitellään myös pikkuisen pelin implementointi järjestelmälle.

Mikään kaikkein tarkin systeemi tämä ei ole ja ainakaan aivan heti kukaan ei luultavasti ole vaihtamassa näppäimistöään ja hiirtään tällaiseen viritelmään. Toisaalta videolla nähtävät esimerkit ovat todella näyttäviä!

Lähde (Video yllä)

Edellinen artikkeli4N-MVT01/D01 on monimutkainen kello nimeltään ja koneistoltaan
Seuraava artikkeliBird Photo Booth tekee jokaisesta lintukuvaajan