Kenkiä on tehty aikojen kuluessa ties minkälaisista materiaaleista. On muun muassa tuohikenkiä ja puukenkiä. Myöskään paperiset kengät eivät ole mikään uusi juttu, mutta nyt kickstarttaavalta yritykseltä voisi saada itselleen ainoastaan 150 grammaa painavat jalkineet.

Kenkien materiaalina toimii TYVEK-niminen tuotos, joka tuntuu aivan paperilta, mutta koostuu oikeasti ohuen ohuista Polyeteeni-kuiduista. Keveytensä lisäksi lenkkarit ovat vedenpitävät ja kestävät kulutusta. Myös ulkonäöltään erilaisten jalkineiden tekeminen on helppoa, sillä paperimaiseen materiaaliin voi printata haluamansa kuviot.

Parhaiden nahkakenkien korvaajaksi näistä lenkkareista ei välttämättä ole, mutta olisihan se melko hienoa omistaa näinkin kevyet läpsykät. Yksi arveluttava seikka tosin on materiaalin hengittävyys, joka voi jäädä melko heikoksi. Halutessaan kengät nappaa itselleen lähes 50 euron panostuksella. Postituksesta Suomeen tulee vielä n. 10 euron lisähinta.

Lähde

 

Edellinen artikkeliKuudesti pyörähtävä ruuvinväännin
Seuraava artikkeliFLIPPER helpottaa siellä, missä hätä on kovin