Jälleen kerran uusia ideoita Japanista. Kyseisessä maassa on tällä kertaa kehitetty takki, joka pystyy halaamaan omistajaansa.

Kyseinen vaatekappale pyrkii paikkaamaan aukon niiden ihmisten elämässä, joilla ei satu tyttö- tai poikaystävää olemaan. Riaju Coat -nimellä kulkeva härveli simuloi halauksen tunnetta vyötärön alueelle. Nimi kääntyy suomeksi kuvaamaan jonkun asian toteutumista tai täyttymistä.

Halausefekti luodaan mekaanisilla pihdeillä sekä esinauhoitetulla äänitteellä. Jälkikimmäistä varten takkiin pukeutujan tulee käyttää korvakuulokkeita. Nauhoitettuna löytyy neljä erilaista monologia, jotka ovat tyyliä: ”Olen pahoillani, oletko odottanut kauankin?”. Äänet ovat lähtöisin Yu Shimotsukin suusta, joka on kyseisessä maassa tunnettu aikuisille suunnattujen pelien ääninäyttelijänä.

Nykyisellään tämän halaustakin kaupallisesta tuotannosta ei ole suunnitelmia, joten halauksia varten joutuu vielä keksimään omat keinonsa. Kaikkea siellä Japanissa kuitenkin rakennetaankin.

Edit: otsikko jäi 🙂

Lähde

 

Edellinen artikkeliSuojausta ajatuksen voimalla
Seuraava artikkeliPerjantain erikoiset III