Viime viikonloppuna allekirjoittaneella oli mahdollisuus tutustua Berliinin DMY 2011 messuilla muotoilun hetken trendeihin. Kiitos messujen suomifokuksen, messuilla vilisi myös suomalaisia kuin Mikkelin torilla konsanaan. Yleisesti ottaen fokus on designin maailmassa siirtymässä selvästi perinteisellä tavalla massatuotetuista tuotteista kohden tuotantomenetelmiä, joissa asiat valmistetaan lähempänä loppukäyttäjää. Siirrytään siis kohden tuotantoa, jossa käyttäjä shoppailee netistä tarvitsemansa tuotteen mallin, joiden perusteella tuote valmistutetaan itse esimerkiksi paikkakunnalta löytyvässä pikamallinnuspajassa. Myös kierrätysmateriaalien käyttäminen raakamateriaalina on selvästi edelleen nouseva trendi.

Yksi hyvä esimerkki tällaisesta paikallisesta, kierrätysmateriaaliin perustuvasta tuotannosta on hollantilaisen muotoilijan nimeltään Dirk Van Der Kooij valmistama tuotantolaitos, jossa vanhasta teollisuusrobotista on modattu kierrätysmuovista esimerkiksi tuoleja ja pöytiä valmistava tuotanto. Robotti sulattaa vanhojen jääkaappien muoviosista rouhittua muovipurua hammastahnaa muistuttavana lankana ohjelmoitua rataa pitkin, ja valmistaa kestäviä, täysin kierrätysmateriaalista koostuvia muovituoleja. Muotilija on nimennyt tuolit päättymättömään muovinaruun perustuvan valmistusmenetelmän mukaan Endless-tuoleiksi.

Mikä hienointa – menetelmällä valmistetun tuolin, pöydän, tai muun esineen muotoa ja yksityiskohtia on helppo muuttaa lennosta, eikä tiettyä tuolimallia tarvitse välttämättä valmistaa enempää kuin yhden kappaleen erä. Tällainen tuotantomalli ei mitenkään olisi mahdollista muovituolien tavalliseen, muotteihin perustuvalla valmistusmenetelmällä.

Dirkin tuolitehdasta esittelevä video hypyn jälkeen

Endless from Dirk Vander Kooij on Vimeo.

Lisää kuulumisia messuilta luvassa viikon mittaan!

Edellinen artikkeliSaksalainen mies löysi uudesta iPadista ällistyttäviä piilotettuja ominaisuuksia!
Seuraava artikkeliNyko Zoom lähes puolittaa Kinectin tarvitseman tilan