Kun vuonna 2001 ostin ensimmäisen 2 megapikselin kennolla varustetun Olympus digikamerani, 128 megatavun Smart Media muistikortti, jolle mahtui noin 100 kuvaa kerrallaan tuntui järkevältä koolta. Muistan myös muistikorttia ostaneessani muistelleeni 1990-luvulla omistamaani tietokonetta, jossa oli silloin sopivan kokoiselta tuntunut 130 megatavun kovalevy.  Nyt 10 vuotta myöhemmin muistikorttivalmistaja Lexar esittelee SDXC-muistikortin, jolle mahtuu 128 Gigatavua, eli kokonaiset 1000 kertaa enemmän informaatiota. Melko huimaa.

Hintaa tällä 128 gigan muistikorttihirmulla on 700 dollaria, eli noin 530 euroa. Puolet pienemmän, 64 gigan muistikortin puolestaan saa 400 dollarilla eli noin 300 eurolla. Ihan joka digipokkarin muistiksi tästä ei siis vielä ole. Muistikortin kirjoitusnopeudeksi luvataan 20 megatavua sekunnissa, eli perus SD-muistikorttiin verrattuna nopeus on 133 kertainen.

Tällä menolla veikkaisin, että liikkuvia osia sisältävät tallennusmediat jäävät hyvinkin pian kokonaan historiaan.

Lähde: lexar.com

Edellinen artikkeliSamsung Galaxy Player -mediasoitin haastaa iPod touchin
Seuraava artikkeliRobotti joka pomputtelee samanaikaisesti kahta pingispalloa yhdellä pingismailalla

7 KOMMENTIT

  1. tämänkaltaisista muisteista kun saataisiin vielä hinnat alas. 530€ on vähän turhan suolainen hinta kortista, jonka kaltaisia itse rikon/kadotan oikein urakalla.

  2. tulevaisuus on menneisyydessä-c-kaseteissa paljonkohan niihin mahtu kuusnepa-aikoina…

  3. Wikipedia tietää kertoa C-kasetin tallennuskapasiteetista seuraavaa:

    ”Tyypillinen koodaus menetelmä datan oli yksinkertainen FSK mikä johti tyypillinen datasiirtonopeudet 500-2000 bit / s , vaikka jotkut pelit käyttää erityisiä nopeammin lastaus rutiineja, jopa noin 4000-bit / s. Määrä 2000-bit / s vastaa kapasiteetti on noin 660 kilotavua per puoli 90 minuutin nauha.”

    Mutta mitä tulee tuohon 128 Gb SDXC korttiin, niin ei mene kuin korkeintaan 5 vuotta ja tuota pidetään naurettavan pienenä..

  4. Petri: ”Muistikortin kirjoitusnopeudeksi luvataan 20 megatavua sekunnissa”
    Oikeat SSD levyt ovat 5-15 kertaa nopeampia, siis 100-300 megatavua sekunnissa siirtäviä.

Kommenttien lisääminen on estetty.