Käyttäjätunnus Stretta YouTubessa on rakentanut pöytäfutiksen leegoista. Muutaman linkin kautta paljastuu nimimerkin takaa Matthew Davidson -niminen mies, joka askartelee musiikin parissa. Tekemästään pelistä hän tekee heti selväksi, että idea ei ole mitenkään uusi. Samanlaisia löytyy netistä paljon. Tai ei samanlaisia, mutta samaan tarkoitukseen valmistettuja. Aluksi miehellä oli tarkoituksena ostaa peli, mutta hänen poikansa Legot saivat inspiraation otteeseen ja syntyi pelilaite.

Nykyään poika on kovin innostunut futiksesta ja matsia otetaan joka ilta, ainakin viimeisimmän blogimerkinnän mukaan. Hyvin näyttää peli toimivan videon perusteella. Hieman kyllä arveluttaa tuo pallo. Ei taida kuulua sarjaan ja odottelin että pallona toimisi tavallinen palikka. Mutta käyhän se näinkin. Ja pyöräyttämiset on näköjään tuossa perheessä sallittuja. Joskus ne ovat kielletty.

Paljon liittyy siis sääntöjä tähän yksinkertaiseen pöytäpeliin ja niitä sovelletaan eri tavoin. Samanlaista peliä voi siis pelata monella eri tavalla. Mistä haluan palata asiaan, josta aloitin tämän artikkelin. Joskus jotkut ihmiset tuntuvat ajattelevan, että jotain asiaa ei kannata tehdä, sillä se ”on jo tehty”. Itsekin usein sanon jostain, että tuollaisen tyylinen on jo tehty. Mielestäni siinä ei ole mitään teoksen arvoon liittyvään. Tärkeää on kuka sen on tehnyt ja miksi. Jokaisella on oma näkemys tämän maailman asioista ja kollektiivinen alitajuntakin on tieteellisesti tutkittu ilmiö. Jos siis huomaa että on saanut saman idean kuin joku toinen, on luultavasti ollut alitajunta hyvin toiminnassa. Jokainen teos on tekijänsä näköinen, ei teoksen näköinen. Itse teos on usein toisarvoinen ja tärkeämpi on siihen liittynyt luomisprosessi.

Lähde: stretta.blogspot.com

Edellinen artikkeliMustekalan näköinen suihku suihkuttaa sieltä mistä käyttäjä haluaa
Seuraava artikkeliiREV on bileiden kuumin törmäilyvene