Kuvittele alus joka on yli sata metriä pitkä, kuljettaa 100 tonnia hyötykuormaa ja satamasta poistuttuaan voi saavuttaa yli 400 kilometrin tuntinopeuden avomerellä. Alus joka liikkuisi niin nopeasti, että vihollinen ei kerkeäisi mitenkään valmistautumaan maihinnousujoukkojen rantautumista vastaan. Jos mielenkiintosi heräsi, sinulla on jotain yhteistä 1960-luvun neuvostojohtajien kanssa.
Edellämainittuihin ominaisuuksiin päästiin naittamalla lentokone ja laiva keskenään, jolloin saatiin aikaan patosiipialus. Nämä lyhytsiipistä lentokonetta muistuttavat alukset käyttävät hyväkseen maaefektiä. Matalalla liikkuvan siiven ja vedenpinnan väliin pakkautuva ilma saa aikaan ylipainealueen, joka nostattaa aluksen muutaman metrin korkeudelle pinnasta. Tuolloin alus ei ole kosketuksissa veteen ja suuri matkanopeus on mahdollista.
Kuvissa oleva kone on 1960-luvulla rakennettu suurin ja kuuluisin patosiipialus (eknaroplan), joka tunnettiin lännessä nimellä Kaspianmeren hirviö. Alusta vauhditti 10 Dobryin VD-7 suihkumoottoria ja se pitää edelleen hallussaan nostovoiman maailmanennätystä (1000 tonnia). Kyseinen kone koki arvolleen sopimattoman lopun upotessaan sumussa pienen haaverin jälkeen vain 20 metrin syvyyteen.
Alusten kehittelyä jatkettiin aina 1980-luvulle asti ja viimeinen palveluskäyttöön astunut patosiipialus oli Mustanmeren laivaston käyttöönsä saama Lun-luokan MD-160, joka oli varustettu meritaisteluohjuksin. MD-160:n sisaralus oli rakenteilla, mutta Neuvostoliiton romahtaminen pysäytti työt, joten MD-160 jäi luokkansa ainoaksi maailmassa.
Lun-luokan MD-160 toiminnassa Kaspianmerellä.
Kiinnostus patosiipialuksiin on nykyään herännyt uudestaan ja yritykset ympäri maailmaa kehittelevät niin pieniä yksityiskäyttöön soveltuvia koneita, kuin suuria rahtialuksiakin. Nostetta hyödyntäviä kulkuneuvoja on esitelty hilavitkuttimessa aiemminkin esimerkiksi täällä.
Lähteet: Wikipedia ja Englishrussia.com
