Vaikuttaisi siltä, että suositut minikannettavat yhdessä Intellin edullisten Atom-prosessorien kanssa ovat saaneet tietokonevalmistajat innostumaan toden teolla uudenlaisten, ei välttämättä laskentatehoihin painottuvasta tietokonekonseptien kehittelyssä. On ymmärretty, että suurin osa tietokoneen käyttäjistä ei tarvitse koneelta tehoja pelejä tai mallinnusohjelmia pyörittämään, vaan hyvä peruspakettikin riittää.

Esimerkkinä uuden tyyppisestä ajattelusta käy mainiosti esimerkkinä Asuksen uusi Eee Top pöytäkone.  Eee Top on toteutettu Applen iMac koneista tutulla ”kaikki yksiin kuoriin” -periaatteella. Näyttö, levyasema prosessori, kaiuttimet, webbikamera ja kaikki muutkin tietokoneen perusominaisuudet on siis sisällytetty hieman monitoria suurempien kuorien sisälle. Paketti toimitetaan lisäksi mukanaan langaton näppäimistö sekä hiiri.

Laajakuvaisella 15,6 tuuman kosketusnäytöllä varustettu tietokone on suunniteltu myöskin helposti mukana kuljetettavaksi. Vaikka kyseessä ei olekaan varsinainen kannettava tietokone, niin reilun neljän kilon painoista laitetta on helppo kantaa huoneesta toiseen tähän kiinnitetystä kahvasta. Koska kaikki tarvittava on yksissä kuorissa, niin käyttöön ottoon ei tarvitse tehdä muuta, kuin kytkeä laite kiinni verkkopistokkeeseen.

Laitteen pääominaisuudet ovat seuraavat:
-15.6″ 16:9 LCD kosketusnäyttö
-Windows XP Home käyttöjärjestelmä
-Prosessori: Intel Atom N270 + 945 GSE
-1GB keskusmuistia
-Kovalevy: 160G SATAII 5400rpm
-Näytönohjain: ATI Mobility Radeon HD3450
-1.3M pikselin webbikamera
-Sisäänrakennettu kamera ja mikrofooni
-LAN ja W-LAN
-2 USB 2.0 porttia
-Muistikortinlukija (SD/MMC/Memory Stick)
-Paino 4,4 kiloa

Toistaiseksi vasta Taiwanissa myynnissä olevalla Eee Topilla on hintaa 18 900 Taiwanin dollaria, eli noin 460 euroa.

Ainakin itse voisin kuvitella hankkivani kyseisen laitteen kodin kakkoskoneeksi. Entäpä te?

Laitteen promovideo näytillä hypyn jälkeen

Lähde:asus.com (Kautta engadget.com)

Edellinen artikkeliJames Bond ja räjähtävä käkikello, eli ensivaikutelmia Quantum of solace pelistä
Seuraava artikkeliMuistikortinlukijahiiri

16 KOMMENTIT

  1. Kun olet nyt siinä koneella, niin nostappa kätesi pystyyn ja ala näpytteleen sormellasi ruutua 5 minuuttia… No, onko olkapää kipeä? Että näin paljon hyötyä siitä kosketusnäytöstä on tietokoneessa. 🙂

    Ainoa oikeesti hyödyllinen ominaisuus on, jos käyttää kannettavaa navigaattorina autossa…

  2. Manu: Oikeassa olet, ei tule itsellenikään alkuun muita sovelluksia kuin CAD-mallinnus, animointi, kuvankäsittely, ja oikeastaan kaikki hiirtä hyödyntävät sovellukset, joissa kosketusnäytöstä voisi olla hyötyä.

  3. No ei kyllä varmaan tule hankittua. Yksi Atom toiminen Acer Aspire one jo löytyy, tuskin toista tulen tarvitsemaan. Suunitteillessa on kyllä ollut rakentaa oma samantapainen mini-itx emosta, johon saa vähän tykimmän prossun, muttei ole löytynyt sopivaa ja sopivan hintaista kosketusnäyttöä +15″ koossa… Ehkäpä Imac pitäisi sitten ostaa…

  4. Pienet lapset jaksaa tökkiä ruutua loputtomasti.
    Näin ne sais pysymään omalla koneellaan väritysohjelman kanssa…

  5. Manu: miksi se kosketus näyttö tarvitsisi pitää samassa asennossa kuin normaalin tietokoneen näyttöä? Löytyyhän sitä huomattavasti mukavempia ja käyttäjä ystävällisempiäkin asentoja..

  6. hohhoijaa… taas hirvee ominaisuusarvostelu. esmes manulta. Cool down, man! itekki nään tän just täydellisenä pikkulapsille, kuten SIH, ja mikäli käyttis on yksinkertane, ni vanhuksetki oppii helpolla 😀

  7. Kelpaiski kyllä kakkoskoneeksi satunnaiseen selailuun, keittiöön saisi reseptit mukaan ja sängyltä voisi katsoa telkkaria jne… niin ja tietysti kotiteatterin etähallintalaitteena olisi hieno, komeampi kuin yhdistelmäkaket konsanaan 🙂

  8. Tuollaista olen odotellut muutaman vuoden keittiön seinälle laitettavaksi ja tässä se voisi viimein olla…

  9. Ja parastahan tossa vehkeessä on hinta! Varsinkin kun uusia malleja alkaa pukata markkinoille ja kilpailu segmentistä kiristyy, niin hinnat tippunevat helposti alle 400 euron. Se on halpaa se! Pitää nostaa hattua ASUS väelle. Ovat kyl hoksanneet miten kasvatetaan volyymiä. Ensin kokonaisen uuden tietokonetyypin lanseerannut eee miniläppäri ja nyt tämä. Ja jos tosiaan saavat laitteen hinnan pidettyä riittävän halvalla ja konetta kauppoihin, niin kyllä noita alkaa kansa marketeista kotiinsa kantamaan. Myös semmoiset joita tietokoneilu ei nyt niin kauheasti edes kiinnosta.

  10. ”Komia iMac tyyli tolla koneella! Tosi hyvän näköinen…”

    Öh, iMac tyyli jostain vuodelta 2002-2003 oli tuollaista. Itseasiassa tuon näytön design on miltei yks yhteen G4 iMacin kanssa (2002). Katso kuva alta.

    http://en.wikipedia.org/wiki/File:IMac_G4_sunflower7.png

    Nykyisinhän iMacit ja kaikki muutkin macit on mahdollisiman simppelilinjaisia alumiinilaatikoita pienillä reunapyöristyksillä.

    Läpinäkyvä pleksi on unohdettu kokonaan.

  11. Eihän tuo vastaa millään tavalla tuon ko Macin näytön designiä.
    Yhteneväisyyksiä löytyy ehkä itse paneeliosan muodossa, ei missään muussa.

Kommenttien lisääminen on estetty.