Asus Eee PC 900 testi: hyvä, mutta ei enää niin halpa

Maailmalla suureksi hitiksi muodostuneen Asus Eee PC:n tie suomen markkinoille on ollut kaikkea muuta, kuin ruusuinen. Alun perin Asuksen ultrapientä kannettavaa lupailtiin suomessa kauppojen hyllyille jo jouluksi. Tämän jälkeen ajankohtaa korjattiin alkuvuodelle, joka sekin osoittautui turhaksi toivoksi. Samaan aikaan, kun alkuperäistä Eee PC:tä odotellaan meillä Suomessa edelleenkin kauppoihin (tällä kertaa lupailtu ajankohta on kesä), on Asus samalla tuonut päämarkkina-alueillaan myyntiin jo toisen sukupolven Eee Pc:n mallia 900.


Ulkoisesti toisen sukupolven Eee PC malli 900 ei suuresti eroa alkuperäisestä. Merkittävimpänä ulkoisena erona on kookkaampi ja tarkempi, 8,9 tuuman, 1024×600 pikselin resoluutiota tukeva näyttö. Suurimpana sisäisenä uudistuksena laitteen puolestaan on flash-muistiin perustuva kiintolevy jota on kasvatettu 20 gigatavuun asti. Tämä lisäksi parannuksina laitteen sisällä on 1 GB keskusmuistia ja 1.3 megapikselin webbikameran. Hiiren korvaava touchpad on sekin päivitetty useita yhtäaikaisia kosketuksia ymmärtäväksi multi-touch ohjainlevyksi. Tietokoneen prosessori on pysynyt samana Intel Celeronina, kuin alkuperäisessä mallissa, mutta tämän kellotaajuutta on nostettu 900 megahertsiin 630:stä. Uutta Eee PC:tä on saatavilla esiasennettuna joko Linux, tai Windows XP käyttöjärjestelmällä. Molempien versioiden hinta on sama, mutta Windowsin ostaja joutuu tyytymään pienempään, 12 gigatavun sisäiseen flash-muistiin. Painoa laitteella on noin yksi kilo.

asus_eee_pc_900_valkoinen2.jpg

Uutta Asusta on ehditty testailemaan jo useassa eri alan julkaisussa. Suurin kysymysmerkki testien ennakkoasetelmissa on ollut laitteen kohonnut hinta. Briteissä jo myyntiin tulleella Eee PC 900 mallilla on hintaa £329, eli noin €410. Kun viime kuukausina Perus-Vista-kannettavaa on löytynyt suomessakin tarjouksessa jo 399 hintaan, herää kysymys, että onko laitteesta kuitenkaan kilpailemaan täysiverisen kannettavan kanssa? Testien perusteella hinta on kuitenkin edelleen kohdallaan. Käytettävyys ja suorituskyky (varsinkin Linux käyttöjärjestelmällä) on täysin vertailtavissa kalliimpien ultrakevyiden kannettavien kanssa, varsinkin kun flash-muistiin perustuva kiintolevy eliminoi perinteisellä kovalevyllä varustettuja kannettavia vaivaavat pitkät latausajat lähes täysin. Suurinta kritiikkiä Eee PC saa edelleenkin heikohkosta akunkestosta. Yhdellä latauksella laitetta käyttää ainoastaan noin kaksi tuntia.

Loppuun valiteltakoon, että Asus Eee 900 mallin saapumisesta suomen markkinoille ei ole vielä mitään tietoa. Toivotaan siis parasta, sillä ainakin allekirjoittanutta laite kiinnostaa suuresti.

Päteviä englanninkielisiä testejä laitteesta löytyy esimerkiksi osoitteista trustedreviews.com, pcworld.com ja notebookreview.com

Edellinen artikkeliShadow Caddy -golfkärryt seuraavat pyytämättä
Seuraava artikkeliCanon patentoi uudenlaisen polttoainekennoston käytettäväksi kameroissa