Vesinäytteitä Kiina joki

Ei, oheisessa kuvassa näkyvissä pulloissa ei ole eri värisiä tiskiaineita. Pulloissa on Kiinalaisen ympäristöaktivistin Wu Yilongin Kiinan eri joista ottamia vesinäytteitä.

Pistää vähän miettimään, eikös pistäkin?

Lähde: www.guardian.co.uk

Edellinen artikkeliTesti, jonka avulla syntymättömän lapsen sukupuoli voidaan määrittää kotona
Seuraava artikkeliPerhosentoukkien invaasio?

1 KOMMENTTI

  1. Eipä ole vitsi ainakaan brittilehti Guardianin mukaan. Kiinan teollisuudelle kun ei ole käytännössä asetettu minkäänlaisia ympäristönormeja.

    Myöskään tuotantonsa Kiinaan siirtäneitä länsimaisia yrityksiä tavallisesti vähät kiinnostaa, mihin paikalliseen jokeen ongelmajätteet tuotantomaassa lasketaan.

  2. Ne ostaa vettä joil on varaa. Köyhät juo myrkkyvettä joesta niinkun ennenkin. Ihmisiä on kuitenkin liikaa, niin ei puoluetovereita kiinnosta.

  3. No, väestönkasvu ainakin saadaan kuriin jos myrkytetään kaikki juoma kelpoinen vesi. Alkaa porukka kummasti kupsahtelemaan kaiken näköisiiin tauteihin.

  4. pöhhö kuolee joka tapauksessa kiinasta pari sataa miljoonaa tyyppii mikäli ilmastonmuutos toteutuu kaavaillusti, eli himalaja sulaa eikä sielä saa enää vettä niin hyvin kuin ennen, siinäpä sitten ollaan kun kiinassa vesi makssa enemmän kun löpö 🙂

  5. Eipä maksa vielä enemmän ku löpö. Mutta maksaa se löpökin niin paljon, että suurin osa kiinan autoista toimii kaasulla…

  6. Aivan sairasta. Saisi joku rutto tapattaa Kiinasta ja Intiasta sitä väestöä, niin josko se vähentäisi tämänkaltaista ympäristön raiskaamista.

  7. JanzeK: Ylikansoitusta toki sopisi hillitä, mutta moisiin sairauksiinhan kuolisivat lähinnä köyhät, eivätkä he ole niitä jotka saastuttavat, vaan rikkaat tehtaanomistajat.

  8. buhaa: Tehtaat tuottavat tuotteita, joita sitten ”köyhät” ostavat ja kuluttavat. Kyllä se ”rikkaiden” tuotanto siitä kärsisi, jos ei olisi ketään kuka ostaisi heidän tuotteitaan.

  9. No johan on värikästä. Se ilmeisesti on hintana maailman suurimpiin talousmahteihin kuulumisella.

  10. Suur yritykset siirtävät tuotantonsa halpamaihin, koska siellä tuottaminen on edullisempaa. Kyseisissä maissa ei myöskään ole jätteiden osalta rajoitteita, joten tässä oiva esimerkki siitä mitä ahneus ja välinpitämättömyys saa aikaan. Karmaisevaa. Seuraavan viidenkymmenenvuoden aikana kuolemme omaan paskaamme. Aamen.

  11. Niin, eipä kiinassa ihmisiä kiinnosta. Taloudellinen kasvu on ympäristöä tärkeämpää. Ja näinhän se on ollut aikanaan myös euroopassa. Ja itäeuroopassa ja Venäjällä on edelleen.

    Se mikä on hupaisaa, niin esimerkiksi EU:n tekemillä päästörajoituksilla ei ole oikeasti paskankaan merkitystä. Jos vaikka suomi ja muut union maat onnistuu päästörajat saavuttamaan niin samalla vaan tehtaat ja muu ympäristöä/ilmastoa pilavaa toiminta siirtyy mm. Kiinaan jossa asiasta ei välitetä.

    Noh, ympäristöllä on vielä toivoa jos vaan öljy loppuu tarpeeksi ajoissa 🙂

  12. Keltaisen ja punaisen veden vielä ymmärtää liuenneista mineraaleista mutta että sinistäkin vielä :S

  13. Kannattaisi varmaan kelata sitä seuraavaa viisivuotissuunnitelmaa vähän tarkemmin. Kommunismillahan se maailma pelastuu…

  14. Huhhuh. pistää todellakin miettimään

    Mustaa, punaista, sinistä, ruskeata? hetkinen.. KELTAISTA? eikö tulekkin mieleen mikä neste on sen väristä :S.

    Tiit:
    Jos tuo on totta, niin sitten kyllä huhhuh..

    Kalamies:
    Hyvä pointti, tuodaankohan tänne kiinalaista kalaa :S

  15. Tuo on vitsi, asun Kiinassa jo 7 vuosi menossa ja olen matkustanut ympari kiinaa enka koskaan ole nahnyt tuollaista kylla se vesi on taallakin veden varista eika mitaan limpparia, toki ei niin puhdasta varmasti ole kuin suomessa mutta ei ole mitaan tuollaista niinkun kuvissa. Bullshittia.

  16. Tuodaan tänne ainakin kiinalaista ruokaa.. YÄK. Mutta missähän maassa
    ne limpparit nykyään tehdään. Turkuunkin tuodaan lapinkultaa varten
    vesi muualta kun aurajoesta ei saa enää kuin juustoo aikaseksi..