origami_vene.jpgItse osaan taitella A4 kokoisesta paperin palasesta kaksi eri lennokkimallia, hatun, hassun linnun, tai jopa veneen. Lisäksi japanilainen tuttavani taitteli minulle kerran useasta pienestä paperineliöstä todella hienon tähden tapaisen Origami-pallon, mutta sen pidemmälle en ole ikinä päässyt Origamitaiteen maailmassa. Paperiveneiden taittelusta innostunut Italialaista syntyperää oleva muotoilija nimeltään Matteo Signorini on vienyt paperintaittelu-ideologian kuitenkin aivan omalle tasolleen kehittelemällä Origamiksi nimeämänsä purjevenekonseptin.

Niin kuin nimi antaa ymmärtää, Origami vene on kokoon taitettava litteästä materiaalista valmistettu vene. Paperin huonosta kosteuden sietävyydestä johtuen kolmen metrin mittainen vene on valmistettu muovista. Vene taittuu kuljetusta varten surffilaudan kokoiseen kantokassiin, ja on siksi helposti mukana kuljetettava. Vene kulkee purjehduspaikalle tarvittaessa vaikkapa julkisissa kulkuvälineissä ja kantaa auki taiteltuna mainiosti yhden henkilön painon.

Origami purjeveneen kohderyhmäksi sopisi mainiosti vaikkapa opiskelijat, joiden purjehusmahdollisuuksia hankaloittaa väistämättä harrastuksen korkeahko hinta. Kokoontaiteltava vene on sitä vastoin edullinen valmistaa, eikä vaadi esimerkiksi omaa laituripaikkaa tai traileria.

Origami veneelle on patenttihakemus vetämässä ja konsepti ollaan ilmeisen vakavissaan tuotteistamassa lähitulevaisuudessa.

Lähde: www.treehugger.com

Edellinen artikkeliPiirretyn näköinen hotellihuone
Seuraava artikkeliTimantein koristeltu muistitikku

1 KOMMENTTI

  1. Muistaisin, että näitä kokoon taittuvia veneitä on ennenkin ollut, mutta kiintoisaa silti, kuinka hyvin tämä purjehtii ja olisiko käyttökelpoinen merellä.
    Suomessa erityisesti arkkitehti Gustaf Estlander on 1900-luvun alussa ollut edelläkävijä monissa purjeveneiden kehittymiseen liittyvissä kokeiluissa. Hän täällä ensimmäisenä rakensi balsaveneen, katamaraanin sekä yksityyppiveneitä. Mittava suunnittelutoimintansa huipentui maailmanlaajuiseen menestykseen R-kilpureiden suunnittelijana. R-luokka täyttää ensi vuonna 100 vuotta ja sitä juhlitaan regatassa Englannissa ja julkaisulla kaikista maailman R-veneistä.

Comments are closed.